Kolumni: Sukupolveni seksuaalikasvatus oli kiusallista punastelua, ja siksi emme osaa muuta kuin naureskella ”mysteerikäsille”, dickpiceille ja tunkeileville kysymyksille

Kai Skyttä

Kolumni: Sukupolveni seksuaalikasvatus oli kiusallista punastelua, ja siksi emme osaa muuta kuin naureskella ”mysteerikäsille”, dickpiceille ja tunkeileville kysymyksille

Muistan alakoulun viimeisiltä luokilta biologian oppikirjan, jossa oli kovin teknisiä piirroskuvia sukuelimistä. Luokassa aihe käytiin läpi lyhyesti, kiusallisesti ja punastellen. Puhuimme epämääräisesti ”ihmisbiologiasta”. Sana seksuaalisuus oli ilmeisesti liian pelottava.

Vaikka olimmehan jo nähneet aikuisviihdelehdet kioskin ylähyllyllä. Eikä mennyt montaa vuotta siihenkään, kun tuntematon henkilö kysyi kuppikokoani lasten ja nuorten suosimalla chat-alustalla.

Kunnollinen seksuaalikasvatus olisi tehnyt sukupolvelleni terää. Huonot seuraukset näkyvät jo, sillä nyt aikalaiseni kiemurtelevat, kun omalle jälkikasvulle pitäisi puhua ”näistä asioista”.

Seksuaalisuudessa monet asiat sopivat opetettavaksi jo päiväkodissa: anatomia, itsemääräämisoikeus, oman ja toisten kehon arvostus. Rajat.



Asiantuntijoiden mukaan seksuaalinen kehitys kestää koko elämän, ja hyvän seksuaaliterveyden perusta luodaan lapsuudessa. Seksuaalikasvatuksen aloittaminen vasta murrosiässä tuntuu liian myöhäiseltä.

Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore kirjoittaa verkkosivullaan, että seksuaalisuudessa monet asiat sopivat opetettavaksi jo päiväkodissa: anatomia, itsemääräämisoikeus, oman ja toisten kehon arvostus. Rajat.

Jos sukupolveni lapset olisivat oppineet rajansa, ehkä baarien ”mysteerikäsistä” (takaapäin kopeloijista, jotka ehtivät kadota ennen kuin uhri kääntyy) ei nyt puhuttaisi naureskellen. Ehkä olisimme varhaismurrosikäisinä tienneet, miten toimia, jos joku kysyy netissä rintojen kokoa.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset