Kolumni: Omaa työtä voi rakastaa ja silti uupua — Työuupumuksen kansallisten raja-arvojen laatiminen on tärkeää nyt, kun eläkeikä nousee ja kuormittava aivotyö tunkee vapaa-ajallekin

Kai Skyttä

Kolumni: Omaa työtä voi rakastaa ja silti uupua — Työuupumuksen kansallisten raja-arvojen laatiminen on tärkeää nyt, kun eläkeikä nousee ja kuormittava aivotyö tunkee vapaa-ajallekin

Työterveyslaitos ilmoitti viime viikolla laativansa työuupumukselle kansalliset raja-arvot. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yhä vaikeasti tunnistettavan ja monioireisen työuupumuksen varhainen havaitseminen helpottuu. Työuupumuksen tunnistamisen tueksi kehitellyssä niin sanotussa liikennevalomallissa työntekijän voinnissa tarkkaillaan erityisesti neljää oiretta: kroonista väsymystä, henkistä etääntymistä työhön ja kokemusta kognitiivisen ja emotionaalisen hallinnan heikentymisestä.

Omat raja-arvoni paukkuivat pari vuotta sitten, kun aloin saada paniikkikohtauksia. En osannut yhdistää oireilua työhön väsähtämiseen, koska pidänhän työstäni paljon. Hain kuitenkin keskusteluapua psykiatriselta sairaanhoitajalta ja opin, että usein työssään ja elämässään väsyvät juuri he, jotka innostuvat asioista herkästi eivätkä malta levätä. Myös tunnollinen luonteenlaatu hämmensi yhtenä lusikkana uupumuksen sopassa.

Työuupumuksen oireiden varhainen havaitseminen on merkittävää paitsi työntekijän itsensä myös kansanterveyden kannalta. Esimerkiksi omat väsymyksen merkkini tunnistettiin hyvissä ajoin, enkä menettänyt työkykyäni missään vaiheessa.

Eläkeikä nousee, ja aivotyö levittäytyy vapaa-ajalle. Nyt jos koskaan työikäisten kannattaa pysähtyä pohtimaan suhdettaan työhön ja tarvittaessa puhua jaksamisestaan mielenterveyden ammattilaiselle. Tehokkuuden tavoittelun aikakaudella väsymystä on liian helppo alkaa hävetä.

Kirjoittaja on Kaakon Viestinnän toimittaja.

Luetuimmat

Kommentoidut