Kolumni: Minne pienien kuntien vanhat asukkaat menevät, kun kohtaamispaikkoja suljetaan ja harrastustoimintaa lopetetaan?

Pienet kunnat kamppailevat vaikean taloustilanteen kanssa, ja ymmärrän, että se aiheuttaa toiminnalle rajoitteita. Toivon vain, että vanhempia sukupolvia ei unohdeta, kun rahoituksia jaetaan.

Kolumni: Minne pienien kuntien vanhat asukkaat menevät, kun kohtaamispaikkoja suljetaan ja harrastustoimintaa lopetetaan?

Ruokolahden Taitotalon myynti herätti minut ajattelemaan ikäihmisten yksinäisyyttä. Myyntiä vastustava Heikki Vanhanen painotti rakennuksen tärkeyttä yksinäisille ihmisille, jotka muuten olisivat kipujensa kanssa kotona.

Vanhanen saattoi kommentillaan tarkoittaa kaikenikäisiä yksinäisyyttä kokevia ihmisiä, mutta itselleni tuli heti mieleen kunnan vanhemmat asukkaat.

Monien Ruokolahden tapaisien kuntien ongelmana on nuorien ihmisten muuttaminen väestörikkaampiin kuntiin. Tällöin jäljelle jäävät vanhat ihmiset, joista useat ovat eläneet kunnassa koko ikänsä.

Mihin nämä asukkaat menevät, kun pienien paikkakuntien kohtaamispaikkoja suljetaan ja harrastustoimintaa lopetetaan. Mistä he löytävät yhteisön ja tukea, kun puoliso on jo nukkunut pois, eikä ympärillä ole yhtäkään ystävää.

Pienet kunnat kamppailevat vaikean taloustilanteen kanssa, ja ymmärrän, että se aiheuttaa toiminnalle rajoitteita. Toivon vain, että vanhempia sukupolvia ei unohdeta, kun rahoituksia jaetaan.

Vanhustyön keskusliiton mukaan kolmannes yli 75-vuotiasta kertoo olevansa yksinäinen. Yksinäisyyttä kokevien vanhusten määrä on minusta hyvin huolestuttava.

Kunnan ja valtion lisäksi vastuu ikäihmisten hyvinvoinnista on meillä kansalaisilla. Suomalainen kulttuuri ei ole kovin yhteisöllinen. Useimmat vitsailut suomalaisten luonteesta kohdistuvat haluumme olla erossa muista ihmisistä.

Kuitenkin jos mietitään vain 100 vuotta taaksepäin, elimme hyvin erilaista elämää. Samassa torpassa elivät ydinperheen lisäksi mummot ja papat. Joskus mukaan mahtuivat vielä naimattomat tädit ja kenties sedätkin.

Nyt elämme erillään, ja isovanhempi saattaa asua tuntien ajomatkan päässä lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Onko siis ihmekään että yksinäisyys on lisääntynyt.

Mitä jos me ensi kerralla bussipysäkillä aloittaisimme keskustelun meille hymyilevän vanhuksen kanssa, tai soittaisimme viikoittain omille vanhoille sukulaisillemme. Pienilläkin teoilla voi olla suuri vaikutus toisen ihmisen elämään.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset