Kolumni: Saako ulkomaalainenkin mennä metsään – vai meneekö sinne keskustelu?

Kai Skyttä

Kolumni: Saako ulkomaalainenkin mennä metsään – vai meneekö sinne keskustelu?

Joutsenolainen matkaopas Riitta Mustonen on puhunut julkisesti ulkomaalaisten jokamiehenoikeuksia vastaan. Syyksi hän sanoo, etteivät ulkomaalaiset aina osaa tai viitsi käyttäytyä luonnossa oikein.

Ongelma on osin todellinen, mutta logiikka pielessä, jos asiaa tulkitsee kansallisuuskysymyksenä. Ei tarvitse etsiä tämän maakunnan asukkaiden ulkopuolelta, kun löytää kasvillisuutta vahingoittavaa, retkeilyrakennelmia polttavaa ja eläimiä rääkkäävää väkeä. Ja luultavasti maailmassa on kansallisuuksia, joiden keskimääräiset retkeilytaidot pesevät täkäläisen keskitason.

Luontomatkailun mahdollisuuksia pitää parantaa eikä rajoittaa.

Tietysti miljoonakaupungissa elämänsä elänyt on aloittelija Suomen luonnossa. Samoin kuin maaseudun kasvatti ehkä jo Helsingissä.

Jostain syystä Mustonen väittää, että muualla maailmassa, kuten Italiassa, mihinkään ei pääse ilman paikallisopasta. Todellisuudessa ulkomaillakin on hyvin tavallista, että kansallispuistot, retkeilyreitit ja luontokohteet ovat avoimia kaikille. Joihinkin paikkoihin on pääsymaksuja ja -rajoituksia sekä suosituksia oppaan käytöstä, mutta opaspakko on äärimmäinen harvinaisuus. Italiassakin voi hyvin nauttia luonnosta yksin.

Luonto- ja omatoimimatkailu ovat vahvasti nousevia ilmiöitä, joihin ei sovi ehdotus opaspakosta. Kaikki eivät halua kulkea luonnossa ryhmässä, ja henkilökohtainen opas voi ylittää matkabudjetin etenkin Suomessa. Useimmiten oppaalle ei ole mitään tarvetta.

Suomalaistenkin luontotietämys vaatii jatkuvaa valistusta ja päivitystä siinä missä ulkomaalaisten. Ilmaston lämpeneminen muuttaa jäiden kantavuutta ja vieraslajit pistelevät ihoa.

Kulttuurierojakin on omasta takaa. Jos kysyy joukolta ihmisiä, kuinka lähellä heidän kotiaan saa jokamiehenoikeudella marjastaa, saa kirjavia vastauksia.

Luontomatkailun mahdollisuuksia pitää parantaa eikä rajoittaa. Se on kokemus, joka vie kohteeseen aidosti ja luo vahvemman siteen kuin shoppailu- tai löhöloma. Suomessa on monipuolinen ja upea luonto, jossa oleskelun terveysvaikutuksia ymmärretään koko ajan paremmin. Jos suomalaiset ovat eksperttejä luonnossaolemisessa, meidän pitää näyttää mallia ja lobata jokamiehenoikeuksia maailmalla.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet