Katukanava: Vastuu lapsista on aikuisilla

Etelä-Karjalan alueen kouluilla selvitetään viikoittain oppilaiden välisiä välituntikahinoita. Koulussa tapahtuneet ikävät asiat säteilevät myöhemmin somemaailmaan kaikenlaisina törkykirjoituksina.
Jokaisella lapsella on kuitenkin oikeus turvalliseen koulupäivään ja kasvuympäristöön. Kouluilla on selkeät säännöt ja ohjeistukset, jotka perustuvat lakiin. Väkivalta ei missään muodossa ole hyväksyttävää. Ei satuttavana tönimisenä, lyömisenä, potkimisena, kuten ei sanallisenakaan loukkaamisenakaan. Minkäänlaista väkivaltaa ei kouluilla voi katsoa läpi sormien.
Koulun velvollisuus on puuttua koululaisten kaikenlaiseen väkivaltaan tiukasti. Tietyissä tilanteissa tämä tarkoittaa velvollisuutta ilmoittaa oppilaiden väkivaltaisuuksista vanhempien lisäksi suoraan myös poliisille ja lastensuojeluun. Asiaan napakasti puuttumisen on oltava osa kouluissa tapahtuvaa kiusaamisen ennaltaehkäisyä.
On tärkeää, että te vanhemmat otatte asian puheeksi kotona lapsenne kanssa viikoittain. Puhukaa lapsillenne, ettei väkivaltaa hyväksytä koulussa eikä kouluajan ulkopuolella.
Vanhemmilla on oltava auktoriteettia ottaa ikäviä asioita puheeksi lastensa kanssa.
Lasten on myös tärkeää ymmärtää jo alakouluiässä väkivallan tekijän rikosoikeudellinen vastuu. Oikeudettoman hyökkäyksen voi torjua hätävarjeluna fyysisin voimakeinoin, mutta takaisin lyöminen, potkiminen ja toisen haukkuminen tilanteen jälkiseuraamuksena täyttää useasti rikoksen tunnusmerkistön, jolloin asian loppuselvittely kuuluu poliisille ja lastensuojelulle. Kyse on lopulta kaikkien osapuolten oikeusturvasta. Mikään ei oikeuta ketään tekemään toiselle ilkeyksiä, eikä mikään velvoita toista sietämään törkeyksiä.
Meidän aikuisten yhteinen ja ehkä maailman tärkein tehtävä on vahvistaa lasten turvallisuuden tunnetta, koskemattomuutta ja opettaa heitä käyttäytymään asiallisesti sekä lain mukaan kaikissa tilanteissa. Lisäksi meidän aikuisten tehtävä on etsiä tehokkaimmat ja turvalliset toimintamallit kiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja jälkiselvittelyyn.
Vastuu lapsen turvallisesta kehityksestä on meillä aikuisilla. Emme voi ulkoistaa omaa vastuutamme vanhempana.

Timo Härkönen
kaupunginhallituksen jäsen (ps.)
Imatra

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Luetuimmat