Katukanava: Ennen kannustettiin perustamaan hoivakoteja, mutta alasajo alkoi kilpailuttamisen myötä — Paikallisille yrittäjille olisi nyt kysyntää

Kai Skyttä

Katukanava: Ennen kannustettiin perustamaan hoivakoteja, mutta alasajo alkoi kilpailuttamisen myötä — Paikallisille yrittäjille olisi nyt kysyntää

Pienten hoivayritysten alasajo on ollut suuri virhe. Olen seurannut läheltä kahdenkymmenen vuoden ajan yritysten markkinoiden kehitystä hoiva-alalla.

Ennen Eksotea, jolloin kunnat itse vastasivat sote-palveluiden järjestämisestä, kannustettiin perustamaan hoivakoteja ja palveluita hankittiin näistä muun muassa maksusitoumuksin. Tämän myötä meille syntyi useita pieniä, kodinomaisia yksiköitä.

Pienten paikallisten hoivapalveluyritysten alasajo alkoi siirryttäessä kilpailuttamiseen. Painotus on ollut hinnassa, ei laadussa. Myös aluevalvontaviraston asettamat tiukat kriteerit tiloista ovat asettaneet pienet yritykset vaikeuksiin. Tämän johdosta esimerkiksi meillä Etelä-Karjalassa on myyty viimeisten vuosien aikana lukuisia pieniä hoivakoteja isoille toimijoille ja jäljellä on enää kolme paikallista toimijaa.

Nyt meillä valmistellaan palveluseteliä tehostettuun palveluasumiseen, jolloin juuri paikallisilla yrityksillä olisi ollut kysyntää. Palvelusetelin käyttöönotto hyödyntää asiakasta vain silloin, kun tarjolla on riittävästi erilaisia palveluntuottajia. Nyt tarjolla on vain isoja kansallisia ja kansainvälisiä yrityksiä.

Pienet paikalliset yritykset ovat mitä isommassa määrin yhteiskunnallisia yrityksiä, joille tärkeämpää kuin suuri voitto on ollut aina tarjota kodinomaista, yksilöllistä hoivaa ja hoitoa. Tätä yrittäjyyttä tulee niin valtion kuin kuntien toimesta vahvistaa. Sote-uudistuksen toteutuessa maakunnilla on ratkaisun avaimet käsissään.

Helena Puolakka

entinen hoiva-alan yrittäjä

kaupunginhallituksen jäsen (kok.)

Lappeenranta

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut