Katukanava: Kotitalousvähennys pitäisi saada myös taloyhtiön remontteihin, sillä niissäkin on yleensä kyse oman kodin kunnostuksesta

Kimmo Seppälä

Katukanava: Kotitalousvähennys pitäisi saada myös taloyhtiön remontteihin, sillä niissäkin on yleensä kyse oman kodin kunnostuksesta

Ajatellaanpa tilannetta, jossa omakotitalon putkiremontti tulee ajankohtaiseksi. Talon omistaja maksaa putkiremontin ja voi hyödyntää kotitalousvähennyksen remontin työn osuudesta. Samalla asuinalueella sijaitsevassa kerrostalossa tulee myös putkiremontin aika. Taloyhtiöstä huoneiston omistava asukas maksaa osuutensa remontin kustannuksista, mutta ei saakaan kotitalousvähennystä työn osuudesta. Molemmissa tapauksissa maksetaan oman, omistetun kodin remontista, mutta vain toisessa tapauksessa on oikeutettu kotitalousvähennykseen.

Asunto-osakeyhtiöissä on Suomessa noin 1 400 000 asuntoa. Niissä asuvat noin 2,6 miljoonaa suomalaista ovat jääneet esimerkiksi asunnon perusparannusremontista saatavan kotitalousvähennyksen ulkopuolelle, toisin kuin esimerkiksi noin 1 160 000 omakotitalon miltei 2,6 miljoonaa asukasta. Tätä ei voi pitää tasapuolisena kohteluna kannustettaessa asuntokannan kunnossapitoon ja peruskorjaamiseen.

Asunto-osakeyhtiö on käytännössä vain väliporras asukkaan ja korjauspalveluita tuottavien yritysten välissä.

Kotitalousvähennystä tulee uudistaa siten, että asunto-osakeyhtiön osakas voi saada vähennyksen yhtiön teettämän remontin palkkakustannuksista. Koska asunto-osakeyhtiöissä osakkaat pääsääntöisesti maksavat kaikki asunto-osakeyhtiön kulut yhtiövastikkeina, heidän asemansa ei todellisuudessa eroa taloudellisessa mielessä omakotitalossa asuvasta. Asunto-osakeyhtiö on käytännössä vain väliporras asukkaan ja korjauspalveluita tuottavien yritysten välissä.

Monen suomalaisen koti on 70- tai 80-luvulla rakennetussa asunto-osakeyhtiössä, jossa isot peruskorjaukset ovat nyt ja lähivuosina ajankohtaisia. Laajentamalla kotitalousvähennys asunto-osakeyhtiöiden remontteihin vauhditettaisiin tarpeellisten ja välttämättömien peruskorjausten tekemistä rakennuskannassamme, joka on tärkeä osa kansallisvarallisuuttamme.

Uudistus myös kannustaisi osakkeenomistajiensa kautta asunto-osakeyhtiöitä esimerkiksi energiatehokkuutta parantaviin korjauksiin.

Sami Tammisto

Kiinteistöliitto Kaakkois-Suomen toiminnanjohtaja