Katukanava: Kaupunginjohdon Roslakka ja Heino muistuttavat, että parasta Imatraa rakennetaan keskinäisellä kunnioituksella: "Julkisen keskustelun sävy on muuttunut"

Minna Mäkinen

Katukanava: Kaupunginjohdon Roslakka ja Heino muistuttavat, että parasta Imatraa rakennetaan keskinäisellä kunnioituksella: "Julkisen keskustelun sävy on muuttunut"

Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkinäytelmät saavat pohtimaan, miksi länsimaisessa yhteiskunnassa kansa jakautuu nopeasti vastakkain.

Osa yhdysvaltalaisia uskoo elävänsä maassa, jonka järjestäytymisessä on jotain perustavanlaatuista epärehellisyyttä. Retoriikalla on maalattu kuvaa poliittisesta eliitistä ja sen vääryydellä saavuttamista eduista.

Yhteiskuntatutkijat ovat jo pitkään varoittaneet, että samanlaiseen vastakkainasetteluun perustuva retoriikka on kasvussa myös Euroopassa.

Suomessakin julkisen keskustelun sävy on muuttunut. Sitä leimaa tahallisten väärinymmärrysten levittäminen sekä räikeä mustamaalaaminen erityisesti sosiaalisessa mediassa. Emme Imatrallakaan elä irrallaan ympäröivästä yhteiskuntakehityksestä.

Onko yltiöpäisen negatiivisuuden ja asiattomuuksiin yltävän julkisen vihjailun takana suurempi viesti, johon meidän olisi kyettävä kaupunkiyhteisönä vastaamaan? Syy, miksi joku haluaa mustamaalata ja herjata hatarien tietojen varassa toisia tai kaupunkitoimijoita, voi liittyä osattomuuden tunteeseen. On syntynyt taisteluhalua ”valtaeliittiä” tai kuviteltua vastapuolta kohtaan.

Emme ole törmänneet päättäjään, puolueeseen, viranhaltijaan, työntekijään, yrittäjään, kaupunkilaiseen, yhdistykseen tai muuhun toimijaan, jonka pyrkimykset olisivat tähdänneet muuhun kuin imatralaisten hyvinvoinnin edistämiseen. Se ei tarkoita, että kaikkien pitäisi olla samaa mieltä keinoista, joilla yhteisen päämäärämme saavutamme. Tärkeintä on, että uskallamme luottaa toisiimme, emmekä sorru toistemme mustamaalaamiseen.

Toivomme, että meiltä löytyisi nyt kuntavaalien alla ja niiden jälkeen luottamusta toisiimme ja keskinäistä kunnioitusta eri mielipiteitä kohtaan. Tarvitaan tahtotilaa löytää yhteisiä ratkaisuja. Olemme vakuuttuneet, että näin pystymme rakentamaan parhaan mahdollisen Imatran.

Kannustamme samalla kaikkia imatralaisia tutustumaan kaupunkimme asioihin ja niiden taustoihin esimerkiksi Imatran kotisivujen kautta. Se auttaa myös oman käsityksen muodostumiseen siitä, mitä toivoo kuntavaaliehdokkaansa jatkossa edistävän kaupungissa.

Kai Roslakka

kaupunginjohtaja

Kaisa Heino

apulaiskaupunginjohtaja

Luetuimmat