Pääkirjoitus: Oltiinko Honkaharjun kanssa kaukaa viisaita vai sahattiinko omaa oksaa?

Kai Skyttä

Pääkirjoitus: Oltiinko Honkaharjun kanssa kaukaa viisaita vai sahattiinko omaa oksaa?

Imatran terveyspalvelut ovat uuden tilanteen edessä. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri on linjannut tulevaisuuden palveluverkostoaan, eikä Honkaharjun sairaala ole osa sitä. Jo lähivuosien aikana Eksote on sammuttamassa valoja Vuoksenniskan harjun rinteeltä ja siirtämässä samalla uuden sote-keskuksen myötä oman toimintansa entistä tiiviimmin Imatrankoskelle.

Puhuri nappasi Honkaharjusta kiinni jo aiemmin. Imatran kaupunki teki viime keväänä ison kiinteistökaupan, jolla se siirsi sotemassaansa terveyspalvelujätti Attendon harteille. Attendon näkemys siitä, että Eksoten toiminta voisi säilyä vuokralaisen vaihtumisesta huolimatta Honkaharjussa ennallaan, ei saanut alun alkaenkaan tukea sote-piiriltä ja loppunäytös oli ennalta arvattava. Kun Eksote aikanaan nostaa tiloista kytkintä, suurin kysymys kuuluukin, mikä on Attendon seuraava liike. Onnistuiko Imatra pelaamaan kaupunkiin sekä julkisen että yksityisen sote-keskuksen? Millä palveluvalikoimalla Attendo aikoo Honkaharjun täyttää? Vai oliko kiinteistökauppa viimeinen naula Vuoksenniskan arkkuun?

Honkaharjun sairaala on valmistunut vuonna 1964. 2010-luvun taitteessa siellä tehtiin iso peruskorjaus.

Honkaharjun sairaala ei ole ensimmäistä kertaa puun ja kuoren välissä. Siitä, kuka voi, ja kuka ei voi käyttää 1960-luvun alussa rakennettua sairaalaa, on väännetty kättä Imatran kaupungin ja sote-piirin yhteisen historian ajan säännöllisin väliajoin. Honkaharju kun on paitsi imatralaisten myös ruokolahtelaisten ja rautjärveläisten ensimmäinen pysähdyspaikka silloin, kun hätä on käsillä. Sen vuoksi sairaalan kohtalo on myös tulevina vuosina koko seutukunnan asia.

Mari Pajari

mari.pajari@uutisvuoksi.fi

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat

Kommentoidut