Pääkirjoitus: Elämysmatkailu sopii Imatran seudulle, tarvitaan vain ennakkoluulottomia yrittäjiä ja heille riittävää tukea verkostoitumiseen ja markkinointiin

Santeri Tynkkynen

Vuoksella mahdollisuuksia on esimerkiksi kalastusmatkailussa. Arkistokuva Mutterinrannasta.
Vuoksella mahdollisuuksia on esimerkiksi kalastusmatkailussa. Arkistokuva Mutterinrannasta.

Kun ihminen lomailee, hän odottaa lomaltaan asioita ja kokemuksia, jotka vievät irti normiarjesta, jäävät mieleen ja synnyttävät muistoja. Ehkä myös halun kokea sama uudelleen.

Perusasiasta on myös mustaa valkoisella. Tuoreessa Matkailututkimus 2020 -selvityksessä kerrotaan suomalaisten etsivän lomamatkoiltaan paikallista kulttuuria ja arjen elämyksiä.

Asiasta voi tehdä senkin tulkinnan, että yhä useampi haluaa lomaltaan mieluummin jotakin pientä, kotoista ja mieleen jäävää kuin tusinamaista massameininkiä jossakin täyteen ahdetussa ulkomaan matkakohteessa.

Tutkimus on tehty ennen koronapandemian puhkeamista. Aika huoletta voi arvioida, että viime kevään aikana ja sen jälkeen asenteet esimerkiksi kotimaan matkailua kohtaan ovat tulleet vieläkin suopeammiksi.

Matkailun hiljalleen palautuessa kohti normaalitilannetta on syytä muistaa myös ulkomaalaiset turistit. Moneen kertaan on todettu, etteivät he tule Suomeen etsimään hellettä, aurinkoa ja tupaten täysiä massakohteita, vaan jotakin ihan muuta.

Luontoa, vettä, metsiä, rauhaa, reittejä vaellettaviksi, kaloja kalastettaviksi ja jopa marjoja poimittaviksi. Viimeksi mainittu perisuomalainen ajanviete on osoittautunut suosituksi monelle sellaiselle kaukomatkaajalle, joiden kotimaissa yleisessä käytössä olevat metsät ja jokamiehenoikeus ovat tuntemattomia käsitteitä.

Imatran seudulla ja myös muualla Etelä-Karjalassa on kaikkea sitä, mistä saadaan tehtyä elämyksellisiä lomapaketteja sekä suomalaisille että ulkomaalaisille. Täällä voi bongailla norppia, kalastaa kanootilla tai poimia villiyrttejä. Tai asua mökissä metsän keskellä tai kylpeä vesillä lipuvassa saunassa.

Tarvitaan vain ennakkoluulottomia yrittäjiä ja heille riittävää ja pätevää tukea verkostoitumiseen ja tuotteidensa markkinointiin. Niin, että heidän oivalluksistaan tulee helposti ostettavia elämyspaketteja kaikille halukkaille.

Maakunnassa on paljon myytävää. Meidän pitää vain osata sitä myydä.

Anssi Mehtälä

anssi.mehtala@kaakonviestinta.fi

Luetuimmat