Pääkirjoitus: Turkin avoimet ovet saattavat näkyä Etelä-Karjalassa asti – Nopea reagointi tärkeää

Turkin pakolaiskriisi voi näkyä jatkossa myös Lappeenrannan ja Imatran vastaanottokeskuksissa. Tilannetta seurataan, vaikka käytännön järjestelyjä ei ole tehty.

Hyvässä muistissa on viiden vuoden takainen pakolaiskriisi. Turvapaikanhakijoita saapui silloin Suomeen ennätysmäärä, yli 32 000 ihmistä. Venäjän kautta tultiin jopa polkupyörillä. Maahan perustettiin lukuisia uusia vastaanottokeskuksia. Joutsenon Konnunsuolla tulijat nukkuivat pahimmillaan teltoissa, kun tilat olivat täynnä.

Tällä hetkellä Lappeenrannan Konnunsuolla ja Imatran vastaanottokeskuksessa on noin 350 turvapaikanhakijaa. Paikkoja on tyhjillään noin 250, mutta tarvittaessa vastaanotettavien määrää voidaan lisätä merkittävästi. Vuoden 2015 kriisiaikoina yöpyjiä oli pahimmillaan 500.

Tuoreen tilanteen taustalla ovat isot maailmanpoliittiset ongelmat. Turkissa on noin neljä miljoonaa pakolaista. Näistä suurin osa on paennut Syyrian sotaa, jota Turkki osaltaan tukee. Rajojen avaamisella Turkki haluaa kiristää EU:lta lisää tukea ongelman ratkaisemiseksi.

Kun Turkki perjantaina ilmoitti avaavansa EU:n vastaisen rajan siirtolaisille, Kreikan rajalle saapui viikonlopun aikana yli 10 000 maahan pyrkivää ihmistä. Nyt viranomaiset pyrkivät voimallisesti estämään pakolaisten virran omalle puolelleen. Myös suomalaisia rajavartioita on apuna.

Etelä-Karjalassa on vähäiset mahdollisuudet lopettaa Syyrian sotaa tai edes saada EU:lle järkevää turvapaikkakäytäntöä. Sen sijaan täällä kannattaa varautua siihen, että maailmanlaajuisia pakolaiskriisejä todennäköisesti tulee jatkossakin.

Tällöin viranomaisilla pitää olla mahdollisuus reagoida nopeasti. Prosesseissa on edelleen kehitettävää. Esimerkiksi lisähenkilöstön palkkaamiseen pitää hakea rahat eduskunnan lisäbudjetista, mikä on liian verkkainen tapa.

eeva.sederholm@kaakonviestinta.fi

Luetuimmat

Kommentoidut