Pääkirjoitus: Matias Hildenille raivattiin oikotie Ruokolahdelle – Kunnanjohtaja valitaan nyt sopivalla määrällä demokratiaa

Jaakko Avikainen

Pääkirjoitus: Matias Hildenille raivattiin oikotie Ruokolahdelle – Kunnanjohtaja valitaan nyt sopivalla määrällä demokratiaa

Ruokolahden värikäs kunnanjohtajavalinta on etenemässä loppuhuipennukseen. Viime viikolla päättynyt hakuaika tuotti pääosin uudet hakijat verrattuna kesällä käytyyn kierrokseen. Ennakkosuosikin viitan heitti 11 hakijan joukosta heti harteilleen Puumalan kunnanjohtaja Matias Hilden.

Saman arvion teki Ruokolahden kunnanhallitus, joka päätti edetä valinnassa suoraviivaisesti. Kunnanhallitus aikoo säästää valtuustolta valikoinnin vaivan ja esittää Hildenin valitsemista ilman muiden hakijoiden haastattelua.

Eukkopitäjässä podetaan epäilemättä turnausväsymystä pitkäksi venähtäneen valinnan vuoksi. Elokuun lopussa kunnanjohtajaksi äänestetty Anu Sepponen ja ruokolahtelaispoliitikot eivät koskaan päässeet työsuhteen puitteista yhteisymmärrykseen ja uusi haku käynnistyi lokakuussa. Nyt tavoitteena on nopeampi nimitys. Kunnantaloa johdetaan jo toista kuukautta tilapäisjärjestelyin, joten työrauhaa toivotaan varmasti myös virkamiehistön puolelta.

Puumalassa varsin pidetylle Hildenille raivattu oikotie palauttaa Ruokolahden kuitenkin menneisiin vuosiin. Vuosikymmenet kabineteissa tehty kunnanjohtajavalinta tuotiin edellisellä kerralla äänestyksineen nykyaikaan. Valtuusto on ottanut sille tarjotun vallan, ja tarjoillut myös yllätyksiä valitsemalla vuonna 2018 nuoren ja tuntemattoman Tuomo Sallisen ja viime kesänä jättämällä rannalle sitäkin tunnetumman Kimmo Tiilikaisen.

Tällä kertaa tulos halutaan ennakoida paremmin, ja kunnanjohtajavalinnassa aiotaan käyttää demokratiaa vain sopivassa määrin. Selvältä vaikuttava valinta ei silti välttämättä puhdista pöytää. Sepposen valitus hänen syrjäyttämisestään saattaa pitää aiheen pinnalla vielä pitkään. Erikoisesta episodista on ennakoitu jopa kansallista ennakkotapausta.

mari.pajari@uutisvuoksi.fi

Luetuimmat

Uusimmat uutiset