Pääkirjoitus: Rauha on pyytäjälle houkutteleva, mutta hankala apaja

Marleena Liikkanen

Rauhan rannassa olevassa ravintolakiinteistössä toimi vielä viime kesänä Teerenpeli-ketju. Nyt tila on tyhjillään.
Rauhan rannassa olevassa ravintolakiinteistössä toimi vielä viime kesänä Teerenpeli-ketju. Nyt tila on tyhjillään.

Reilut kymmenen vuotta sitten elettiin Lappeenrantaan taannoin liittyneessä Joutsenossa jännittäviä aikoja. Pitkään hiljaiseloa viettänyt Rauhan sairaala-alue oli vihdoinkin saamassa vakavasti otettavan ostajan. Kun Holiday club resort ensimmäistä kertaa keväällä 2007 esitteli julkisuudelle rantaan vetämiä visioitaan, niissä olivat jo tutut palikat paikallaan. Kylpylähotelli, loma-osakkeet ja golf-kenttä luvattiin, ja niitä myös saatiin.

Kansainvälisen toimijan saapuminen villitsi mielet naapurissa. Yleisömagneetin uskottiin virkistävän yritystoimintaa Imatralla asti ja jo kokonaisuuden rakentumisen aikana alueelle maaniteltiin toimijoita voitonjaolle. Kutsua myös kuultiin ja rakennuksissa on pistäytynyt viime vuosien aikana monenlaista putiikkia. Vierailu on kuitenkin ollut useimmilla valitettavan lyhytaikainen.

Ensimmäisten yritysten joukossa Holiday Clubin kylkeen rantautui Salpasafarit, jonka toimintaa on jatkunut Rauhassa siitä lähtien.

Rauhan matkailukeskittymä ruokkii tänä päivänä monia palveluita ympäristössään ja aina Imatralla asti, mutta menestyneen liiketoiminnan pyörittäminen jätin vieressä ei ole ihan yksinkertaista. Viimeisimpinä lähtijöinä ovat kaksi ravintolaa. Molempien asiakasvirta muodostui riippuvaiseksi kylpylähotellin täyttöasteesta, sillä imatralaisille ja lappeenrantalaisille Rauha tuntuu olevan liian kaukainen paikka illanvietolle.

Tasapainon löytäminen pienen ja suuren välillä olisi tärkeää molemmille osapuolille. Holiday club pystyy mainiosti täyttämään markkinaraot itse ja toisinaan se on ulkopuolisen toimijan puutteessa ollut myös välttämätöntä. Virkeät palveluyritykset kylpylän ympärillä rikastuttavat kuitenkin koko aluetta.

Mari Pajari
mari.pajari@uutisvuoksi.fi

Luetuimmat

Uusimmat uutiset