Pääkirjoitus: Joutsenon evakkoralli tuli Mansikkalaan kuin tilauksesta, mutta nyt on nostettava koulun väen etu kaiken muun edelle

Hannu Ojala

Pääkirjoitus: Joutsenon evakkoralli tuli Mansikkalaan kuin tilauksesta, mutta nyt on nostettava koulun väen etu kaiken muun edelle

Imatran Mansikkalassa muhii jälleen sisäilmaongelma. Samalla kun edellisen murheenkryynin, toissa kesänä puretun Mansikkalan koulun paikalle nousee uutta puurakenteista koulua, ovat oireetkin siirtyneet muualle. LUT-konsernin omistaman ja Lappeenrannan toimitilayhtiön vuokraaman Tietäjäntalon nykyinen käyttäjäkunta, joutsenolaiset koululaiset, ovat kärsineet väistötiloissaan päänsärystä ja kuumeilusta.

Evakkokoululaiset ratkaisivat viime keväänä ison pulman. Kun ammattikorkeakoulun opetus Imatralla päättyi, oli varsin keskeisellä paikalla toiminut Linnalan kampus jäämässä tyhjilleen. Luova ratkaisu lastata joutsenolaiset aamuin illoin linja-autoihin ja kuljettaa heidät Mansikkalaan siirsi ongelmaa kahdella vuodella eteenpäin.

Ratkaisu otettiin jo alkujaan Joutsenossa vastaan pitkin hampain, eivätkä sisäilmaongelmat tee tilannetta ainakaan helpommaksi. Osa evakossa olevista on altistunut aiemmissa koulutiloissaan. Kotien tuohtumus on helppo ymmärtää.

Tietäjäntalolla sisäilmaongelmia ei aiemmin ole todettu, ja tiloja vielä kohennettiin kesän aikana 200 000 euron remontilla. Koska kaikki ei siltikään näytä olevan kunnossa, saattaa kiinteistön kohtalo olla karu. Mansikkalan markettien kupeessa oleva paikka kiinnostanee Imatran kaupunkia. Sisäilmaongelmaisia seiniä se ei silti suin surminkaan halua taseeseensa.

Tässä hetkessä syysloma tuleekin tarpeeseen. On perusteellisten tutkimusten aika, jotta lapsille ja aikuisille voidaan jatkossa tarjota turvallinen koulu sekä työpaikka. Seinien kohtaloa voidaan miettiä vasta sen jälkeen.

Mari Pajari

mari.pajari@uutisvuoksi.fi

Luetuimmat

Kommentoidut