Pääkirjoitus:Eduskunnan työtavoissa on parannettavaa

Katja Juurikko

Kansanedustajat pääsivät viimein vaalikentille, kun eduskunta päätti tiistaina istuntokautensa. Soten kaatumisen takia se loppui lähes aikataulussa, kun lisäajalle ei ollut enää käyttöä.

Jos edellisen eduskunnan loppumetreillä kansanedustajat äänestivät omia esityksiään vastaan, niin epätavallisesti päättyi tämäkin vaalikausi. Hallituksen eroaminen viisi viikkoa ennen vaaleja synnytti erikoisen tilanteen, kun poliittista hallitusta ei enää ollutkaan, vaan kaikki puolueet ovat enemmän tai vähemmän oppositiossa.

Vaalilomalle lähtevän eduskunnan nelivuotiskaudesta jäi sekava kuva. Monen asian eteneminen katkesi huonon valmistelun vuoksi.

Sote-uudistuksen käsittely ja kaatuminen leimasi vaalikautta. Poliittinen vastakkainasettelu ja valtataistelu kuuluvat eduskuntaan, mutta kansalaisilla on myös oikeus odottaa, että heidän kannaltaan tärkeät asiat etenevät ja tulevat käsitellyksi. Puhemies Paula Risikko (kok.) on oikeassa siinä, että työtavoissa on kehittämistä. Lakiesitysten aikataulutusta pitää parantaa ja tiedonkulkua eduskunnan ja hallituksen välillä tehostaa.

Eduskunnan ohella myös tulevan hallituksen on otettava tämän vaalikauden kokemuksista opiksi. Perustuslakivaliokunnan linjauksia pitäisi kuunnella niin, ettei valiokunta joudu käsittelemään samaa asiaa kerta toisensa jälkeen uudelleen. Risikon ehdotus ”välikonsultoinnista” hallituksen ja valiokunnan välillä kuulostaa toimivalta.

Myös kansalaisaloitteiden käsittelyä on syytä miettiä uudestaan. Niistä on tullut osa demokraattista prosessia, eikä niitä tulisi suoralta kädeltä hylätä muotoseikkojen takia, vaan käsitellä asiallisesti.

Vaalikauden hyviin asioihin kuuluu eduskuntatalon laajan saneerauksen valmistuminen itsenäisyyden 100-vuotisjuhliin.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset