Pääkirjoitus: Itäturismiin on vielä pitkä matka – Uutta normaalia hakeva Suomi on kahden kinkkisen naapurimaan loukossa

Pääkirjoitus: Itäturismiin on vielä pitkä matka – Uutta normaalia hakeva Suomi on kahden kinkkisen naapurimaan loukossa

Koronaeristyksen jälkeen Suomi on avaamassa ovea maailmalle. Matkailu Norjaan, Tanskaan, Islantiin sekä Baltian maihin vapautettiin jo aiemmin. Heinäkuussa matkustusrajoituksia ollaan poistamassa epidemiatilanteen niin salliessa moniin muihin Euroopan maihin. Vilkkain lomasesonki lähenee ja ihmiset halutaan koronapoteroistaan liikkeelle, autioituneita turistikohteita kansoittamaan.

Kaakkois-Suomeen pöydällä olevat rajoitusten purut eivät vielä kesää tee. Vaikka töitä alueen kiinnostavuuden eteen on tehty ulkomailla hartiavoimin, turismi näyttäytyy idässä yhä venäläisvetoisena. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) painotti torstaina, että linjaus matkailusta Schengen-alueen ulkopuolisten maiden ja Euroopan Unionin välillä tehdään EU:n tasolla. Vapaaseen turismimatkailuun kolmansien maiden kanssa on Ohisalon mukaan vielä pitkä matka.

Koronatilanteensa mallioppilasmaisesti hoitanut Suomi on joutunut kinkkisten naapureiden väliin. Ruotsissa valittu poikkeuksellinen tie on osoittautunut tautitapausmäärillä laskettuna karmeaksi virheeksi. Venäjällä koronarajoituksia puretaan, vaikka uusia viruksen kantajia todetaan päivittäin tuhansia.

Tiukentunutta rajavalvontaa itärajalla ei ole moitittu kummallakaan puolella. Vaikka ilmapiiri muuttuisi Venäjällä yhteiskunnan vapautuessa, Suomella ei ole syytä uuteen arvioon. Tauti nujerrettiin täällä pitkälti eristäytymällä ja kontakteja välttämällä. Siksi pidämme myös naapurimaihimme tuntuvaa välimatkaa, kunnes tilanne itä- ja länsirajan takana on hallinnassa.

Matkailun näkökulmasta itärajan kiinni pysyminen on Kaakkois-Suomelle huono uutinen. Palveluja riittäisikin hyvin kotimaan matkailijoille, ja nyt tähyillään myös Eurooppaan. Alueen maineikkaat kulttuuri- ja luonnonkohteet kun ovat kuin luotuja koronavapaaseen lomailuun.

mari.pajari@uutisvuoksi.fi

Luetuimmat

Uusimmat uutiset