Pääkirjoitus: Vuosi sitten saimme muistutuksen siitä, miten arvaamaton elämä on

Anniina Meuronen

Surmapaikalla ravintola Vuoksenvahdin edessä paloivat kynttilät lauantaina. Paikalla oli myös kukkia.
Surmapaikalla ravintola Vuoksenvahdin edessä paloivat kynttilät lauantaina. Paikalla oli myös kukkia.

Imatra viettää tänään kylmäävää vuosipäivää. Viime vuoden joulukuun kolmannen ja neljännen päivän välisenä yönä Imatrankosken kävelykadulla ammuttiin kolme hyvin tuttua ja pidettyä naista. Tiina Wilén-Jäppisen, Anne Vihavaisen ja Katri Ikävalkon väkivaltainen kuolema pysyi kaupunkilaisten mielissä ja puheissa koko talven ajan.

Mustaakin mustempi viikonloppu päättyi tuolloin Vuoksenvahdin edustalla loimunneeseen kynttilämereen. Sama lohdun valo on kantanut surijoita, kun ampumatragedian tutkinnan ja oikeudenkäynnin eri vaiheet ovat pitäneet tapauksen julkisuudessa. Hetkittäin jopa koko valtakunnan katseet ovat olleet kääntyneinä Imatraan. Monessa tarinassa on murheen lomasta noussut esiin keskinäisen välittämisen ja toistemme tukemisen kulttuuri, jonka me tapahtumien keskellä eläneet voimme hyvin vahvistaa.

Valon Vuoksen yhtenä tavoitteena on vähentää yhteiskunnassa vallitsevaa väkivallan ihannointia.

Samalla tavalla koko kaupunkia on valaissut uhrien omaisten nopeasti tapauksen jälkeen perustama Valon Vuoksi -yhdistys. Hyväntekeväisyyttä mielenterveystyön eteen tekevä yhdistys on saanut ihmiset liikkeelle ja sijoittamaan varoja tulevaisuuteen. Jo aiemmin jakamiensa avustusten ohella yhdistys osoittaa tämän illan adventtitapahtumassaan tutkimusapurahoja tieteelle, jotta kenenkään ei tarvitsisi kokea uudelleen samanlaista menetystä, mitä nämä ihmiset ovat joutuneet kokemaan.

Vuosipäivän vuoksi muistot nousevat nyt monella viiltävänä pintaan. Uhrien lähimpien toiminta osoittaa, että käytännön askareet vievät eteenpäin paitsi asioita myös mieltä. On nähtävä se, mitä on ja vaalittava sitä. Elämä kun on kovin arvaamaton.