Pääkirjoitus: Putinin jatkoaika saattaisi vaikuttaa naapurissakin

Soila Puurtinen

Vladimir Putinin on nyt mahdollista jatkaa presidenttinä vuoteen 2036 asti. Kuvituskuvassa Putin virallisella valtiovierailulla Savonlinnassa heinäkuussa 2017. Isäntänä toimi presidentti Sauli Niinistö.
Vladimir Putinin on nyt mahdollista jatkaa presidenttinä vuoteen 2036 asti. Kuvituskuvassa Putin virallisella valtiovierailulla Savonlinnassa heinäkuussa 2017. Isäntänä toimi presidentti Sauli Niinistö.

Keskiviikkona päättyneessä kansanäänestyksessä Venäjällä odotetusti hyväksyttiin perustuslain uudistus, joka antaa 67-vuotiaalle, 20 vuotta vallassa olleelle Vladimir Putinille mahdollisuuden jatkaa presidenttinä vuoteen 2036 saakka. Lakimuutoksen myötä Putinin kaudet nollaantuvat, joten hän voi asettua ehdokkaaksi vielä nykyisen kautensa päättyessä neljän vuoden kuluttua.

Perustuslakipakettia markkinoitaessa ei juuri mainostettu sitä, että se tuo Putinille jatkon mahdollisuuden. Lakipaketista äänestettiin yhtenä kokonaisuutena. Jos esimerkiksi halusi eläkkeitä korotettavan, tuli samalla kannattaneeksi Putinin jatkomahdollisuutta.

Kansanäänestyksellä haettiin yleistä hyväksyttävyyttä uudistukselle, joka virallisesti on jo hyväksytty. Vaalivilppiä havaittiin, eikä kansainvälisiä tarkkailijoita päästetty seuraamaan tilannetta.

Äänestysprosentin parantamiseksi järjestettiin arpajaisia, joissa oli isoja palkintoja.

Putin saattaa haluta pysyä vallassa. Hänen suosionsa on alentunut, eikä hän luopuessaan välttämättä saisi mieleistään seuraajaa. Politiikan suunnan kääntyessä Putin saattaa pelätä oman turvallisuutensa puolesta, mikä täältä katsottuna tuntuu kummalliselta.

Putinin valtakauden jatkuminen tuntuisi muuallakin kuin Venäjällä. Esimerkiksi Venäjän ja EU:n välien kiristyminen ja Venäjä-pakotteet johtuvat Putinin politiikasta ja Ukrainan kriisistä.

Putinin politiikka on siis osasyy siihen, että Itä- ja Kaakkois-Suomessa ei ole kaikkea sitä kanssakäymisen ja matkailun tuomaa yritystoimintaa ja hyvinvointia, joka voisi olla, jos Venäjällä olisi asiat toisin.

Toki Venäjä on arvaamaton maa. Sitäkään ei tiedetä, millainen olisi Putinin seuraaja ja millaiseksi politiikka muuttuisi, jos hänen valtakautensa päättyisi. Silti aidot vaalit saattaisivat avata tilannetta.

jaana.hanninen@kaakonviestinta.fi

Uusimmat uutiset