Pääkirjoitus: Kaupungin murhe katosi autiotalon tulipalossa taivaan tuuliin, mutta yöaikaan liikkuvan tuhopolttajan löytäminen alkaa olla entistä tärkeämpää

Silva Laakso

Pääkirjoitus: Kaupungin murhe katosi autiotalon tulipalossa taivaan tuuliin, mutta yöaikaan liikkuvan tuhopolttajan löytäminen alkaa olla entistä tärkeämpää

Ränsistyneet rakennukset ja tien vierille jääneet autot. Siinä kaksi yleisintä maalia, kun tuhopolttaja haluaa toteuttaa itseään. Viimeksi tämä todistettiin Korvenkannassa, jossa saman pihapiirin alueella on koettu kevään aikana kaksikin tulipaloa.

Ensin paloi vanha ulkorakennus. Heti tuoreeltaan palon jälkeen pelastusviranomaiset osasivat vahvistaa syttymissyyksi tahallisuuden, sillä sähkötön kiinteistö syttyy aniharvoin itsestään palamaan. Talousrakennuksen perään tuhon koki pihassa ollut vanha talo.

Vielä keväällä kiinteistön omistaja oli mysteeri sille itsellensäkin. Imatran kaupunki ymmärsi omistavansa talon pihoineen vasta ensimmäisen tulipalon selvittelyjen jälkeen. Hassussa kommelluksessa ei sinänsä ole mitään ihmeteltävää. Kaupunki on hankkinut viime vuosina muun muassa Stora Ensolta useita eri maa-alueita isoilla kaupoilla. Kaikille tonteille ei ole ollut käyttöä silloin, eikä oikein sen jälkeenkään.

Aittamäen taloa olisi kohdannut tuho joka tapauksessa, sillä kaupunki aikoi laittaa rakennuksen maan tasalle. Talon häviäminen palon myötä säästää kaupungin purkamistyöltä, vaikka paikalle jääneiden palojätteiden kerääminen jää yhä kiinteistön omistajan vastuulle.

Kun kaupunki säästää, säästävät myös veronmaksajat. Samalla kaupunkilaiset ovat kuitenkin saaneet keskuuteensa ihmisen tai ihmiset, jotka kokevat oikeudekseen tuhota toisten omaisuutta. Tulen kanssa leikkivä laittaa vaaraan paitsi itsensä, helposti myös muita. Hyväntekijäksi pyromaania ei puheilla saa, sillä oikea keskustelukumppani tällaiselle henkilölle on viranomainen.

Mari Pajari

mari.pajari@uutisvuoksi.fi

Luetuimmat

Uusimmat uutiset