Pääkirjoitus: Miksi opiskelijat väsyvät ja kärsivät mielenterveysongelmista — nyt pitäisi miettiä sitä eikä irvailla nuorille tai muistella omaa opiskeluaikaa

Kai Skyttä

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL avasi ison keskustelun heinäkuun alussa.

Kannanotossaan SYL ”haastaa suomalaisia pohtimaan, miksi opiskelijoilla ainoana väestöryhmänä Suomessa ei ole oikeutta lomaan ja loma-ajan toimeentuloon”

Tutkimusten mukaan opiskelijoiden väsymys ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet voimakkaasti 2000-luvun alun lukemista.

Lause on tulkittu opiskelijoiden vaatimukseksi palkallisesta kesälomasta. Sitä on räävitty mediassa aika typerinkin sanakääntein.

Piikittelyn sijaan pitäisi pohtia avauksen todellista pointtia. Moni opiskelija väsyy, jopa uupuu. Tutkimusten mukaan korkeakouluopiskelijoista jopa kolmannes kärsii mielenterveysongelmista. Eikä asia ole vieras lukioikäisillekään.

Tällaisten tietojen pitäisi soittaa hälytyskelloja monessa paikassa. Monella mittarilla laadukkaaksi todistettu koulutusjärjestelmämme ei ole täysin kunnossa, jos opiskelemiseen liittyy näin vakavia ja laajoja ongelmia.

Suomessa ei ole varaa erilliseen järjestelmään, jossa opiskelijat voisivat viettää kesälomaa valtion rahoilla. Tämän sanoi viimeksi opetusministeri Li Andersson (vas.) MTV3:n uutisille keskiviikkona.

Meillä pitäisi kuitenkin olla varaa järjestelmään, jolla nuorillemme turvattaisiin huolettomammat opiskeluvuodet.

Siihen voidaan tarvita parempia terveyspalveluja. Tukikuukausien määrää, opintovaatimuksia sekä opintotuen ja palkkatyön suhdettakin voisi syynätä myös siitä näkökulmasta, edistävätkö vai haittaavatko ne opintojen suorittamista.

Opiskelijat ovat kansan tulevaisuuden turva. Oppilaitoksissamme kasvaa nyt väki, joka aikanaan ottaa vastuun yhteiskunnan rattaiden pyörittämisestä.

Opiskeluvuosien kuvioihin kuuluu usein työnteko lomilla ja vapaa-aikoina. Palkkatyöllä eletään ja kevennetään opintolainasta aikanaan lankeavaa velkataakkaa.

Stressi ja paineet ovat myös osa opintoja, mutta nuoria ihmisiä ei saa polttaa loppuun. On tehtävä jotakin.

50+ -ikäluokan irvailu ja omien opiskeluaikojen muisteleminen eivät kuulu tehtävälistaan.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut