Pääkirjoitus: Pedofiilirenkaan toiminta kertoo, ettei Suomi ole enää lintukoto

Kai Skyttä

Uutinen Suomessa toimineesta pedofiilirenkaasta on pysäyttävä ja kysymyksiä herättävä. Voiko turvallisena pidetyssä Suomessa tapahtua tällaista, että viiden miehen joukko on paljastumatta voinut vuosikausia käyttää hyväkseen 6 –15-vuotiaita poikia?

Jo tutkinnassa olevat nimikkeet ovat raskaita: törkeät lasten seksuaaliset hyväksikäytöt, törkeät raiskaukset, törkeät sukupuolisiveellisyyttä loukkaavat lasta esittävän kuvan levittämiset, kuvien hallussapidot, huumausainerikokset ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavien lasta esittävien esitysten seuraamiset. Pahimmassa tapauksessa huumattua lasta on raiskattu 10 tuntia. Tapaus kertoo, että Suomessakin on aika herätä tähän epämiellyttävään todellisuuteen.

Rikosten selvittämisen ja rangaistusten määräämisen ohella on tärkeätä, että etsitään ja löydetään keinoja, joilla tällaiseen rikollisuuteen päästään käsiksi ja torjutuksi. Tehtävä ei ole helppo, sillä rikosten uhrien on vaikea häpeän takia tulla esille, ja toisaalta tekijätkin pyrkivät salaamaan perverssit puuhansa mahdollisimman tarkoin. Poliisin mukaan tässäkin tapauksessa epäillyt tekijät ovat pinnalta katsoen tavallisen oloisia ihmisiä. Päätekijän sanotaan olevan matkailualan yrittäjä.

Viranomaiset pääsivät jutun jäljille ulkomailta tulleen vihjeen perusteella. Laittomat kuvat ja videot leviävät tietoverkoissa ympäri maailman. Kun Suomen tiedustelulakeja on nyt uudistettu ja viranomaisten oikeuksia lisätty, niin avaisiko se paremmat mahdollisuudet myös tämäntapaisten pedofiilirenkaiden jäljille pääsemiseen ja paljastamiseen? Lasten suojelemiseksi kaikki keinot pitäisi käyttää.

Markku Kumpunen

markku.kumpunen@kaakonviestinta.fi

Luetuimmat

Uusimmat uutiset