Pääkirjoitus: Ruokolahtelaisen Onni-koiran kohtalo muistutti suden ja ihmisen rinnakkaiselosta – Kannanhoito kaipaa kompromisseja

Jussi Murtosaari

Arkistokuva
Arkistokuva

Ruokolahden Syyspohjassa elettiin viime viikonloppuna murheellinen alkutalven merkki. Metsästysmatkalla suden suuhun joutunut Onni-koira jouduttiin vammojensa vuoksi lopettamaan. Kokeneen metsästyskoiran ennenaikainen kuolema kirpaisee paitsi harrastamisen näkökulmasta, ennen kaikkea perheenjäsenen menetyksenä.

Suden ja koiran kohtaaminen on Etelä-Karjalassa kestoaihe, joka nousee pinnalle metsästyskauden käynnistyttyä. Tapauksia toki pyritään ehkäisemään. Metsästäjät valmistelevat jo varsin hyvin jahtinsa ja koiriensa alueet oletettujen susireviirien ulkopuolelle. Luonto on kuitenkin arvaamaton. Yksilöt ja laumat saattavat liikkua yllättäviä matkoja, ja etenkin lumettomassa maassa susien jälkiä on vaikea havaita.

Juuri luonnossa susi on siellä, missä sen pitääkin olla. Kohtaamiset tuottavat silti nopeasti väittelyn siitä, onko susia liikaa. Tähän pyritään nyt löytämään ratkaisua valtion tasolla. Luonnonvarakeskus työstää paraikaa maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta sudelle suotuisan suojelutason raja-arvoa.

Käytännössä kyse on lukumäärästä. Sen ylittyessä voitaisiin vuosittain määritellä, miten paljon susikantaa on mahdollista verottaa. Suden kannanhoidollista metsästystä perättiin myös marraskuun alussa eduskunnalle luovutetussa kansalaisaloitteessa.

Ruotsissa vastaava lukumäärä on jo laskettu. Se on ylittynyt, ja naapurimaassa suden metsästys on tänä vuonna ollut mahdollista. Myös itärajan takana Venäjällä järjestetään susijahteja.

Luonto-Liitto on kavahtanut metsästysaikeita. Liitosta muistutetaan monista moderneista keinoista ehkäistä tuotantoeläimiin ja metsästyskoiriin kohdistuneita petovahinkoja.

Susi on yksi harvoista suurpedoistamme. Viime keväänä Luonnonvarakeskus arvioi sen kannaksi 216–246 yksilöä. Lukumäärä kuulostaa isoon maahan mitättömältä, mutta valitettavasti villieläin ei osaa hajasijoittaa itseään. Tiheät ilmentymät, reviirien etsiminen tai häiriökäyttäytyminen tuovat sudet asutusten lähelle.

Juhlavaa eläintä on vaikea kunnioittaa, jos sen teot tuottavat vihaa. Tähän ristiriitaan suojelutason määrittäminen voi tuoda ratkaisun. Riittävä yhteisymmärrys sopivasta susikannasta ei lopeta yksittäisiä vahinkoja, eikä mahdollista petokannan luontaista kasvua. Mutta sellaisia kompromissit ovat.

mari.pajari@uutisvuoksi.fi

Luetuimmat

Uusimmat uutiset