Salosaaren Hotelli Hirsirannan ensimmäinen kesä ylitti jopa odotukset – Talveksi suunnitellaan jo avantoa ja ensi kesäksi ravintolatoiminnan laajennusta

Loppukesästä hotellin yhteyteen avattiin pieni karavaanialue ja telttapaikkoja.

Santeri Tynkkynen

Hirsirannan hotellinjohtaja Johanna Kasurisen katseet ovat jo ensi kesässä. - Hyvillä mielin mennään eteenpäin, hän kertoo. Arkistokuva.
Hirsirannan hotellinjohtaja Johanna Kasurisen katseet ovat jo ensi kesässä. - Hyvillä mielin mennään eteenpäin, hän kertoo. Arkistokuva.

Ruokolahden Salosaaressa toimivalla Hotelli Hirsirannalla on takana onnistunut kesäkausi.

Aiemmin vuonna 2015 hotellin pyörittämisestä vastannut Samu Heino palasi Hirsirannan yrittäjäksi kesäkuussa yhdessä Johanna Kasurisen kanssa, joka toimii hotellinjohtajana.

Kasurinen kertoo, että ensimmäinen kesä on jopa ylittänyt kaksikon odotukset.

– Majoittujia on käynyt todella hyvin pääkaupunkiseudulta, Lappeenrannasta ja myös muualta päin Suomea. Saimaan saaristoreitin avaaminen toi paljon etenkin pyöräilijöitä. Lomalaisten lisäksi on käynyt myös työmatkalaisia.

Hirsirantaan kuuluu hotellihuoneiden lisäksi kuuden hengen mökki ja kuusi aittaa.

Hotellin yhteydessä toimii myös kesäravintola ja terassi.

– Sekä ravintola että terassi ovat vetäneet väkeä hyvin. Paljon on käynyt etenkin paikallisia asiakkaita, mikä on ollut tosi kiva huomata. Ilman heitä ei olisi näin hyvin mennyt, Kasurinen sanoo.

Talveksi ehkä avanto

Loppukesästä Hirsirannan yhteyteen avattiin myös pieni karavaanarialue. Kasurisen mukaan toistaiseksi karavaanipaikkoja on kahdeksan.

– Lähdettiin ihan kokeilemaan, miten paljon sille olisi kysyntää. Lisäksi olemme järjestäneet telttailupaikkoja, joita etenkin pyöräilijät ovat hyödyntäneet. Kesän hitti tuntuu olevan puiden väliin viritettävä riipputeltta.

Talven varalle suunnitelmissa on avata tarjota asiakkaille myös avantouintimahdollisuus. Kasurisen mukaan kaikki riippuu kuitenkin koronatilanteen kehittymisestä.

– Perjantaisin järjestämme pubivisaa, joka on ollut suosittu. Tarkoituksena on, että saunomis- ja avantouintimahdollisuus olisi aina perjantaisin ja lauantaisin.

Santeri Tynkkynen

Hotelli hirsiranta avautui uusin voimin viime kesänä. Arkistokuva.
Hotelli hirsiranta avautui uusin voimin viime kesänä. Arkistokuva.

Suunnitelmat valmiina ensi vuodelle

Kasurisen mukaan katseet ovat jo seuraavassa kesäsesongissa. Tavoitteena on ainakin laajentaa kesäravintolatoimintaa.

– Pyrimme palkkaamaan kesäksi kokin. Toistaiseksi olemme vetäneet Hirsirannan toimintaa kahdestaan, vaikka olemme tietysti käyttäneet monia paikallisia toimijoita alihankkijoina, Kasurinen kertoo.

Lisäpalveluna aiotaan aloittaa myös omatoimipesulan pitäminen. Kasurisen mukaan alueen mökkiläisille tarjotaan mahdollisuus käydä pesemässä pyykkinsä hotellilla maksua vastaan.

Lisäksi lasten leikkipaikka aiotaan rakentaa ensi vuonna valmiiksi. Paikka on jo katsottuna, mutta laitteet vielä puuttuvat.

– Teemme myös kunnon uimarannan: Rantaa loivennetaan ja alueelle tuodaan hiekkaa, joten lastenkin on kiva käydä rannalla uimassa.

Kasurisen mukaan Hirsirannassa odotetaan niin talvea kuin myös ensi vuotta positiivisin mielin - koronatilanteesta huolimatta.

– Hyvillä mielin mennään eteenpäin. Loppuvuodeksi on muutamia pikkujouluvarauksia jo tehty. Ja ensi kesälle on kymmenkunta hääjuhlavarausta.

Hotelli toimii talvikaudella, eli syys-toukokuun aikana, omatoimihotellina. Ravintola on talvisin avoinna perjantaisin kello 16–23 ja lauantaisin kello 14–22.

Luetuimmat

Kommentoidut