Kaupallinen yhteistyö

Luukku 22. Fiksu vähentää jätekuormaa jo ennen kaupan kassaa ja säästää rahaa – katso Etelä-Karjalan Jätehuollon lajitteluohjeet jouluna syntyville jätteille

Loppuvuoden juhlahumussa syntyy arjesta poikkeavaa jätettä, jonka lajittelu on kuitenkin tehty helpoksi. Katso uudistuneet ohjeet muistin virkistykseksi!

Luukku 22. Fiksu vähentää jätekuormaa jo ennen kaupan kassaa ja säästää rahaa – katso Etelä-Karjalan Jätehuollon lajitteluohjeet jouluna syntyville jätteille

Jouluna ja jo ennen varsinaisia juhlapyhiä jätteitä syntyy tavanomaista arkea enemmän. Ne ovat myös osin erilaisia kuin tavallisen arkiviikon jätteet.

Jätteiden syntyä voi kuitenkin hillitä tehokkaasti jo ennakkoon ja säästää samalla rahaa, kannustaa Etelä-Karjalan Jätehuollon asiakaspalvelu- ja viestintäpäällikkö Mari Ilvonen.

- Esimerkiksi kestävät lahjavalinnat ja lahjojen ylipakkaamisen välttäminen ovat tehokkaita keinoja vähentää jätekuormaa. Tavaran sijaan lahjaksi voisi hyvin antaa tänä jouluna vaikkapa lahjakortin johonkin lahjansaajalle mieluisaan palveluun tai harrastukseen, Ilvonen vinkkaa.

Lahjojen lisäksi herkuttelu on keskeinen osa joulunviettoa. Silti ruokaostoksillakin kannattaa pitää maltti mielessä ja varata ruokaa vain sen verran kuin sitä jaksetaan jouluna syödä. Se säästää sekä luontoa että omaa lompakkoa, Ilvonen muistuttaa.

- Jos ruokaa kuitenkin jää yli, se kannattaa mahdollisuuksien mukaan pakastaa nopeasti ja käyttää arkena.

Katso tästä loppuvuoden juhlapyhinä syntyvien yleisimpien jätteiden lajitteluohjeet!

Lahjapaperit ja -nauhat ovat kuivajätettä

Paperit eivät kelpaa paperin- tai kartonginkeräykseen, sillä ne sisältävät huomattavia määriä painomustetta. Lahjanauhat puolestaan haittaavat paperin jatkokäsittelyä. Laita ne siis kuivajätteeseen.

Lahjapaperijätteen syntymistä voit estää käärimällä lahjat esimerkiksi kauniiseen huiviin, kierrätyspaperikassiin tai vanhoihin lehtiin. Säästä lahjapaperit ja kortit seuraavan vuoden askarteluja varten!

Kinkun rasva tukkii viemärit, mutta kierrätysvaihtoehtoja löytyy

Kinkun rasvaa ei saa koskaan laittaa viemäriin, sillä se voi aiheuttaa pahan tukoksen. Rasvalle on sen sijaan kolme hyvää kierrätystapaa: biojäte, kuivajäte tai Kinkkutemppu-keräys.

Kuivajätteeseen rasvan voi laittaa maitotölkissä. Hyytyneen rasvan voi laittaa sellaisenaan biojätteisiin tai kompostoriin.

Kinkkutemppu-keräykseen tuoduista rasvoista tehdään biodieseliä. Sinne rasvat voi viedä hyytyneenä maitotölkissä. Lähimmän keräyspisteen löydät kätevästi osoitteesta www.kinkkutemppu.fi. Keräys alkaa 20.12.2018 ja päättyy 7.1.2019.

Tuikkukuoret.jpg

Kynttilät ja ulkotulet ovat metallia ja kuivajätettä

Tuikkujen alumiinikuoret sekä ulkotulien foliot ja metallipurkit kuuluvat metallinkeräykseen. Kynttilänjämät sekä kynttilöiden lasiset ja muoviset suojapurkit kuuluvat puolestaan kuivajätteisiin.

Jouluvalot ja led-kynttilät otetaan vastaan ilmaiseksi

Rikkinäiset tai muuten käytöstä poistetut sähkölaitteet ja led-kynttilät saa viedä ilmaiseksi Hyödyksi-asemille, Kukkuroinmäen käsittelykeskukseen tai muihin virallisiin sähkölaitteiden vastaanottopaikkoihin. Niitä ovat muun muassa useat kaupat, jotka myyvät sähkölaitteita.

Joulukuuselle tulee hakija

Joulukuusi on luonnollisesti biojätettä. Taloyhtiössä kuusen voi laittaa jätekatoksen välittömään läheisyyteen, josta se poimitaan jäteauton kyytiin. Kuusen noudon voi tilata myös omakotitaloihin, mutta se ei tapahdu automaattisesti.

Joulukuuset.jpg

Uudenvuoden tina on vaarallista jätettä

Uudenvuoden tinojen myynti on loppunut Suomessa tänä vuonna, sillä tina on nimestään huolimatta pääasiassa lyijyä. Lyijy on ihmisen terveydelle vaarallista ja sen paikka on vaarallisissa jätteissä. Uudenvuoden tinojen valamiseen ekologisempi vaihtoehto on sokeri tai mehiläisvaha.

Ilotulitusrakettien roskat kuivajätteisiin, räjähtämättömät turvallisesti takaisin

Ammuttujen rakettien roskat laitetaan jäähtyneinä kuivajätteisiin. Jos raketteja jää ampumatta, ne pitää palauttaa myyjälle, maahantuojalle tai viedä poliisille.

Katso lisää ohjeita Etelä-Karjalan Jätehuollon oppaasta!