Muistokirjoitus: Mikko Urpalainen 1927—2019

Muistokirjoitus: Mikko Urpalainen 1927—2019

Isäni sairauden rasittama sydän lakkasi lyömästä aamuyöllä 15. maaliskuuta. Hän syntyi 5.12.1927 Miehikkälässä, kuudentena kymmenestä lapsesta.

Mikko ymmärsi jo 1944, ettei elintila Joenpolvessa riitä kaikille veljeksille. Kajaanin seminaariin typistetyn kansakoulun tiedot eivät kuitenkaan heti riittäneet. Kirjeopiston keskikoulun kurssien ja asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen hän pääsi seminaariin valmistuen 1953 opettajaksi.

Töitä hän sai Imatran kauppalan Tainionkosken kansakoulusta. Suhde seinänaapuriin, käsityönopettaja Liisa Koskiseen syveni ja heidät vihittiin avioliittoon Sulkavalla kesäkuussa 1954. Sisareni Marja syntyi huhtikuussa 1955 ja minä kolme vuotta myöhemmin. Puistolasta muutimme Mikon pitkälti rakentamaan taloon Mustalammelle jouluna 1959.

Jalkapallo kiinnosti Mikkoa, mutta shakista tuli elinikäinen harrastus. Kokemuksen ja iän karttuessa hän oli monessa mukana. Kiivaimmillaan tehtäviä oli kymmenkunta, mukaan lukien Imatran kaupunginhallituksen varapuheenjohtajuus.

Ruokolahdelle rakennettu kesämökki oli Mikolle rakas paikka, hän jaksoi suunnitella ja rakennella sinne paljon uutta viidellä eri vuosikymmenellä. Leskeksi Mikko jäi 1977, mutta ”shakkitien varrella” hän kohtasi onneksi Ilmi Kuuselan. Avioliiton alusta asti he matkustelivat paljon ja viihtyivät hyvin sekä kesämökillä että Ilmin kotitilalla Rääkkylässä.

Työuransa isäni teki samassa koulussa, opettajana ja vuodesta 1970 koulunjohtajana, kunnes jäi rehtorina eläkkeelle vuoden 1988 alussa. Samalla luottamustoimet vähenivät — se oli kokoomuslaisten tapa Imatralla. Lisääntynyt vapaa-aika näkyi kotipihassa, joka muuttui vuosi vuodelta vehreämmäksi. Lisäksi Mikko kirjoitti paljon, sukututkimuksesta runoihin. Politiikkaa hän seurasi tarkasti viimeisiin viikkoihin asti. Oman mielipiteensä hän toi esiin selkeästi ja aiheesta riippumatta hänen tekstinsä olivat sujuvaa luettavaa.

Viime vuoden lopulla Mikko aloitti sukukirjasen päivittämisen. Työ jäi kesken, mutta oman osuutensa hän sai valmiiksi päättäen sen näin: Elämässä on kolme suurta asiaa. Usko, toivo ja rakkaus, joista suurin on rakkaus. Totean kuitenkin, ettei kaikkea voi uskoa, eikä kaikkea toivoa. Mutta kaikki on kärsittävä! Eikä kärsimiseen ole parempaa lääkettä kuin rakkaus.

Jouni Urpalainen

Kommentoidut