Pitäisikö jo alkaa varautua mustaan jäähän? – Laki on muuttunut ja talvirengaspakko voi olla muulloinkin kuin keskitalvella

Rengasliikkeessä ei uskota, että renkaita vaihdeltaisiin kesken talven, vaikka olisi sulaa ja lämmintä.

Pauli Lundén

Uuden tieliikennelain mukaan talvirenkaita saa ja tulee käyttää aina kun on liukasta. Arkistokuva
Uuden tieliikennelain mukaan talvirenkaita saa ja tulee käyttää aina kun on liukasta. Arkistokuva

Vakuutusyhtiö Lähitapiolan kyselyn mukaan kolmasosa autoilijoista ei tiedä, että renkaiden käyttömääräykset ovat muuttuneet ja talvirenkaiden on oltava alla jo ennen joulukuun alkua, jos ajokeli siltä näyttää, yhtiö tiedottaa.

Kyselyn mukaan joka kolmas aikoo vaihtaa renkaat vasta sitten, kun sää sitä vaatii. Hieman yli puolet vastaajista aikoo vaihtaa renkaat samaan tyyliin kuin tähänkin asti ja käyttää niitä läpi talven kelien vaihtumista miettimättä.

Kesällä voimaan tullut uusi tieliikennelaki muutti määräyksiä talvirenkaiden käytöstä. Aiemmin talvirenkaat piti olla alla joulukuun alusta helmikuun loppuun kelistä riippumatta, uudessa laissa talvirenkaita voi ajokelin mukaan käyttää marraskuusta maaliskuuhun. Lakitekstiin tuli siis lisää joustoa, mutta se korostaa myös aiempaa enemmän kuljettajan omaa harkintaa ja samalla vastuuta.

Vastuullinen vaihtaa

Rengasliikkeissä ei ole vielä vaihtajia juuri näkynyt, mutta sesonki alkaa olla lähellä. Savonlinnalaisen Rengas Savotan toimitusjohtaja Vesa Pietarinen arvioi, että toiminta alkaa kiihtyä tämän kuun viimeisellä viikolla eli viikolla 44.

– Laki on muuttunut, ja ne ketkä asian ymmärtävät tulevat vaihtamaan renkaat. Muuten musta jää yllättää, menee keula ruttuun ja siitä saa vielä sakot, kun on ollut väärät renkaat.

Pietarisen mukaan lakimuutos ei sinänsä vaadi rengasliikkeiltä erityisiä muutoksia. Hän ei myöskään usko, että Savonlinnan seudulla alettaisiin vaihtaa kesken talven kesärenkaita takaisin alle, jos kylmä välillä hellittää.

– En usko, eikä siinä ole mitään järkeäkään. Kyllä talvella pitää autossa talvirenkaat olla.

Pietarisen mielestä muutoksesta olisi voinut tiedottaa paremminkin. Vanha kolmen kuukauden talvirengaspakko oli selkeä ja moni ehti siihen tottua.

– Vaikka olihan siinä hölmöyttä. Huhtikuussakin saattoi olla vielä lunta ja pakkasia ja silti pääsiäisreissuja olisi voinut lähteä ajamaan kesärenkailla.

Muutos ei tuttu kaikille

Kyselyyn vastanneista autoilijoista 28 prosenttia ei tiennyt, että talvirenkaat pitää olla alla jo marraskuun alussa, jos sää tai keli sitä edellyttää. Enemmistölle muutos oli jo tuttu.

Lainmuutoksen vaikutuksesta lähes joka kolmas vastaaja (31 %) arveli vaihtavansa talvirenkaat vain jos sää vaatii. Hieman yli puolet vastaajista (55 %) kertoi vaihtavansa renkaat kuten ennenkin ja käyttävänsä niitä läpi talvikuukausien. Jotkut arvelivat muuttavansa renkaanvaihdon ajankohtaa ja todennäköisesti hieman myöhemmäksi kuin aiemmaksi.

Lähitapiolan teettämään kyselytutkimukseen vastasi 1.–9. elokuuta 1 068 henkilöä. Kysymyksiin auton talvirenkaista vastasi runsaat 300 henkilöä, jotka omistavat auton tai joilla on käytössä leasing-auto. Kyselyn toteutti Kantar TNS ja sen virhemarginaali on noin 3,1 prosenttiyksikköä.

Luetuimmat