Emilia Rösch tietää, miltä tuntuu, kun unelma valuu vessanpöntöstä alas — ”Joka kerta kirpaisi, kun kuulin jonkun muun olevan raskaana"

Noin 80 prosenttia lapsettomuushoitoihin hakeutuvista saa avun — ja niin saivat lopulta myös Emilia ja Henrik Rösch. Nyt Emilia kertoo, mitä prosessin aikana pyörii päässä.

Marjut Söder

Emilia Rösch sanoo olevansa hyvä psyykkaamaan itseään. Häntä on vaikeina hetkinä auttanut raskauspäiväkirjan pitäminen.
Emilia Rösch sanoo olevansa hyvä psyykkaamaan itseään. Häntä on vaikeina hetkinä auttanut raskauspäiväkirjan pitäminen.

Emilia Rösch, 35:

”Kymmenisen vuotta sitten Henrik ja minä päätimme, että lapsi saa tulla, jos on tullakseen. Kun en tullut raskaaksi vuoden sisällä, menimme julkiselle puolelle lääkäriin. Siellä testattiin perusasiat, mutta mitään vikaa ei löytynyt. Minä olin silloin 26-vuotias, Henrik 27. Pääsimme melko nopeasti keinohedelmöityshoitoihin eli IVF-hoitoihin. Tämä hoitosarja tehtiin meille kolmesti, ilman tulosta.

Hoitojen alettua tulin kerran spontaanisti raskaaksi, mutta kyseessä oli kohdun ulkopuolinen raskaus. Se oli sokki: ensin suuri onni ja sitten suuri pettymys.

Keskustelimme Henrikin kanssa paljon siitä, mitä elämältä haluamme. Tulimme siihen tulokseen, että jos lapsia ei tule, viihdymme hyvin kahdestaankin. Olimme kuitenkin vielä nuoria ja halusimme yrittää.

Tuttavapiiriimme kuuluu perhe, joka on saanut apua lapsettomuuteensa yksityiseltä klinikalta. He kehuivat lääkäriään, joten mekin päätimme ottaa häneen yhteyttä. Hoidot jatkuivat yksityisellä puolella. Minusta otettiin jälleen talteen munasoluja, jotka hedelmöitettiin laboratoriossa ja siirrettiin kohtuuni.

En edes viitsi ajatella, miten paljon lääkkeitä olen syönyt. Kestin hormonimyrskyt aika hyvin. Henrik voi olla eri mieltä.

Kateus on kalvava tunne

Yksi kalvavimmista tunteista oli kateus. Joka kerta kirpaisi, kun kuulin tai luin, että joku oli raskaana. Keskinäinen huumorimme auttoi. Me vitsailimme, että toiset käyvät ulkomailla, me käymme hedelmöityshoidoissa.

Yksityisellä puolellakaan ensimmäinen alkionsiirto ei tuottanut tulosta. Kyseessä oli tuulimunaraskaus, jossa sikiö ei ollut alkanut kehittyä, ja se meni kesken. En tarkalleen muista, miten monta kertaa olen ollut raskaana joko hoitojen seurauksena tai spontaanisti — ja saanut keskenmenon. Ehkä viisi tai kuusi kertaa.

Sitäkään ei ole uskoa todeksi, kun näkee oman lapsensa ultraäänikuvassa. Mieli on niin hullu. — Emilia Rösch

Toimenpiteen jälkeen alkavat aina piinapäivät. Tunteet vaihtelevat ylimmästä toivosta kauhuun. Tunnustelen rintojani ja teen kaikki raskaustestit, jotka kodista löydän. Etsin testejä kuin narkomaani neuloja.

Jos raskaustesti näyttää plussaa, alkaa pelko siitä, jatkuuko raskaus loppuun asti. Tuijotan vessapaperia nähdäkseni, onko siinä verta. Ja vaikka ei olisikaan, yritän valoa vasten katsoa, että onko siinä sitä sittenkin vähän.

Sitäkään ei ole uskoa todeksi, kun näkee oman lapsensa ultraäänikuvassa. Mieli on niin hullu.

Hulluuden highway

Pahimpina aikoina tuntui, kuin kävelisi ohkaisella nuoralla. Haloo Helsingin Hulluuden highway -kappale kuvaa hyvin tuntemuksiani kaiken keskellä.

Julkisella puolella saimme mahdollisuuden keskustella henkisestä jaksamisesta hoitajan kanssa. Muuta keskusteluapua en ole tarvinnut, sillä ollen hyvä psyykkaamaan itseäni. Minua on auttanut myös raskauspäiväkirja, jota olen pitänyt siitä asti, kun testi ensimmäisen kerran näytti plussaa. Olen huomannut, että kaiken muisteleminen ottaa voimille.

Ellei esikoistyttäremme olisi saanut alkuaan runsas viisi vuotta sitten, olisimme jättäneet hoidot siihen. Tämä raskaus onneksi jatkui loppuun asti, mutta oli vaikea. Minusta vuoti alkuraskauden aikana niin paljon verta, että olin aivan varma keskenmenosta, mutta silti vauva pysyi sisälläni. Raskauden lopussa sain raskausmyrkytyksen.

Kun vauva vihdoin syntyi, tunne oli mieletön. Minua itkettää nytkin, kun ajattelen sitä hetkeä.

Saimme myöhemmin myös toisen tyttären keinohedelmöityksellä, yhden keskenmenon jälkeen.

Marjut Söder

Emilia ja Henrik Rösch alkoivat haaveilla lapsesta jo kymmenisen vuotta sitten. Nyt heillä on kaksi lasta, Peppi ja Viivi.
Emilia ja Henrik Rösch alkoivat haaveilla lapsesta jo kymmenisen vuotta sitten. Nyt heillä on kaksi lasta, Peppi ja Viivi.

Toiveiden täyttymys — ja järkytys

Vaikka lapsen saaminen oli toiveiden täyttymys, se oli myös järkytys. Kukaan ei ollut kertonut, miten vanhemmaksi tuleminen vaikuttaa parisuhteeseen. Niin moni asia muuttuu, muun muassa ajankäytöstä sopiminen. Tätä voisi korostaa paljon enemmän jo neuvoloissa. Ja jonkinlainen jälkiseuranta voisi olla paikallaan.

Meillä oli hyvä parisuhde ennen lapsen syntymää, ja se on sitä nytkin. Mutta se vaati sitä, että opettelimme puhumaan uudella tavalla.

Jokainen ymmärtää, että lapsettomuus vaikuttaa myös seksiin. Mukava asia muuttuu helposti suorittamiseksi. Seksistä puhuminen puolison kanssa ei aluksi ollut helppoa, mutta kun kävi tarpeeksi pohjalla, oli pakko avata suunsa siitäkin asiasta.

Pelko pakotti rennoksi vanhemmaksi

Rahaa hoitoihin on mennyt paljon. Kuittipino on melkoinen. Yksi lapsi on tullut kaikkineen maksamaan arviolta 10 000—15 000 euroa. Tiedän, miltä tuntuu, kun 2 000 euroa valuu vessanpöntöstä alas.

Olen pelännyt valtavasti sitä, etten tule raskaaksi tai että jokin menee vikaan. Luultavasti minusta on siksi kehittynyt aika rento vanhempi. Olen ajatellut, että kun lasten saaminen on ollut niin hankalaa, enää heille voi sattua mitään. En voisi nauttia elämästäni, jos jatkuvasti pelkäisin.

Lapset tietävät, että heidät on tehty lääkärissä. Heistä se on ihan normaalia. Me olemme tuttavapariskunnan kanssa miettineet, että yhteiselle lääkärillemme pitäisi joskus lähettää kuva, jossa kaikki ”hänen lapsensa” istuisivat saman pöydän ääressä.” 

Marjut Söder

Emilia ja Henrik Rösch ovat huomanneet, että lasten syntymä muuttaa parisuhdetta. Asiasta ääneen puhuminen on auttanut eteenpäin ja pitänyt suhteen hyvänä.
Emilia ja Henrik Rösch ovat huomanneet, että lasten syntymä muuttaa parisuhdetta. Asiasta ääneen puhuminen on auttanut eteenpäin ja pitänyt suhteen hyvänä.

Johanna Sirenne-Raivio: Lapsettomuus on aina kipeä asia

Suomi on lapsettomuushoitojen kärkimaita, sanoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkärin, LL Johanna Sirenne-Raivio Felicitas Mehiläisestä Lappeenrannasta. Erityisesti yhden alkion siirroissa olemme aivan huippuja, hän sanoo.

Merkittävä osa lapsettomuushoitoja on myös potilaiden henkisestä jaksamisesta huolehtiminen. Tapaamisiin varataan Sirenne-Raivion mukaan riittävästi aikaa, ja tuntosarvet pidetään esillä.

— Lapsettomuus on aina kipeä asia. Kun asia tuodaan ammattilaiselle, jo se usein helpottaa suuresti. Me otamme ongelmasta kopin ja lähdemme selvittelemään asiaa, hän sanoo.

Lääkärin mukaan klinikalle kannattaa tulla avoimin mielin. Kaikki kysymykset ja tunteet ovat sallittuja.

80 prosenttia saa avun

Felicitaksen neljässä toimipisteessä tehdään vuosittain noin 4 000 hedelmöityshoitoa. Uusia pariskuntia Felicitaksen neljälle klinikalle kirjataan vuosittain noin 3 000.

— Tarkkoja lukuja ei ole, mutta arvioisin, että noin 80 prosenttia asiakkaista saa avun tavalla tai toisella, Sirenne-Raivio sanoo.

Hoitojen jatkamista tai aloittamista harkitaan erityisen tarkasti, jos nainen on niin iäkäs, ettei hoitoa enää voida toteuttaa omilla eikä luovutetuillakaan munasoluilla. Silloin voidaan keskustella muista vaihtoehdoista kuten sijaisvanhemmuudesta ja adoptiosta.

— Erityisesti silloin täytyy arvioida psyykkisen tuen tarpeellisuus, Sirenne-Raivio sanoo.

Hän pitää lapsettomuushoitoja työnsä suolana. Hoidon onnistuminen on aina iso ilonaihe koko tiimille.

— Se on huipputunne, jos joidenkin kanssa on tehty pitkä hoitomatka ja lopulta tuodaan pieni perheenjäsen näytille.

Suomen ensimmäinen koeputkilapsi 35-vuotias

Maailman ensimmäinen koeputkilapsi syntyi vuonna 1978. Vuonna 2018 European Society of Human Reproduction and Embryology esitti arvion, että maailmassa olisi sen jälkeen syntynyt yhteensä kahdeksan miljoonaa koeputkilasta.

Lapsettomuushoitojen uranuurtajana Suomessa toimi Aarne I. Koskimies. Suomessa koeputkihedelmöitykset aloitettiin 1980-luvun alussa.

Suomen ensimmäinen koeputkihedelmöityksessä alkunsa saanut lapsi täyttää tänä vuonna 35 vuotta.

Yleisimpiä lapsettomuushoitoja

Ovulaatioinduktiohoidot eli munasolun irtoamista edistävät lääkehoidot.

Inseminaatio eli keinosiemennys.

Koeputkihedelmöityshoidot eli IVF ja ICSI (munasolun mikroinjektio)

Alkiota voidaan viljellä 2—6 päivää. Blastokystiviljely on pitkä viljely.

Alkioiden pakastus, yleisin menetelmä on vitrifikaatio.

Pakastealkionsiirtoja voidaan tehdä luonnollisella kierrolla tai hormonistimulaatiokierrolla.

Luovutettujen sukusolujen käyttö.

Luovutettujen alkioiden käyttö.

Lähteet: Felicitas, HUS, Sosiaali- ja terveysministeriö.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset