Tilaajalle

Anne Kainlaurilla on aina akkuporakone käden ulottuvilla — Hän remontoi Katariinassa neljän hellahuoneiston kiinteistön viihtyisäksi kodiksi, vaikka perheen teinit epäilivät sitä karmeaksi pommiksi: ”Minulla on kai vahva vietti pelastaa vanhoja taloja”

Kotkalaiselle Anne Kainlaurille remontointi on elämäntapa. Nyt hänellä on meneillään jo kolmas taloprojekti. Kainlaurin mukaan vanhan talon kunnostamisessa on kyse historian kunnioittamisesta ja huolen pitämisestä. Tee se itse -remontoijalta vaaditaan kuitenkin pitkää pinnaa, ja keskeneräisyyttä täytyy pystyä sietämään.

Ella Karttunen

Anne Kainlauri sanoo, että hänellä on vahva vietti pelastaa vanhoja rakennuksia. Hän osti Kotkan Katariinassa sijaitsevan 1930-luvun talon kolme vuotta sitten.
Anne Kainlauri sanoo, että hänellä on vahva vietti pelastaa vanhoja rakennuksia. Hän osti Kotkan Katariinassa sijaitsevan 1930-luvun talon kolme vuotta sitten.

Kolme vuotta sitten kotkalainen Anne Kainlauri seisoi villiintyneessä puutarhassa ja katsoi edessään olevaa vanhaa taloa. Hän oli juuri tehnyt kaupat omakotitalosta, jota hänen lapsensa kutsuivat karmeaksi pommiksi.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut