Imatra ei lähtenyt kuvataideopiskelijoista – Katri Kari kaipaa Imatralla ollutta omaa pientä yhteisöä

Kuvataideopiskelijat nimesivät lopputyönäyttelynsä Via Dolorosaksi. Sen ensimmäinen osa on nyt nähtävillä Imatran taidemuseossa.

Minna Mäkinen

Katri Kari valmistuu parin kuukauden kuluttua kuvataiteilijaksi. Taustalla Karoliina Ahvenaisen risusudet.
Katri Kari valmistuu parin kuukauden kuluttua kuvataiteilijaksi. Taustalla Karoliina Ahvenaisen risusudet.

Kuvataideopiskelijat lähtivät Imatralta, mutta Imatra ei lähtenyt kuvataideopiskelijoista. Siitä kielii kuvataiteilijoiksi valmistuvien opiskelijoiden lopputyönäyttelyn nimi: Via Dolorosa. Kaksiosaisen näyttelyn ensimmäinen osa avautui Imatran taidemuseossa perjantaina.

Yksi valmistuvista kuvataideopiskelijoista on helsinkiläinen Katri Kari, 48. Hän ehti asua ja opiskella Imatralla vajaat kolme vuotta.

– Imatralla opiskelijat muodostivat oman pienen yhteisön. Sitä on ikävä. Lappeenrannan kampus on niin iso, että ihmiset häviävät sinne, tietää Kari.

Imatralla Kari asui Pilvikujalla. Kuluun oli matkaa vain kaksi minuuttia. Myös koulun tiloja ja imatralaisten suhtautumista taideopiskelijoihin hän muistelee lämmöllä.

– On hienoa, että Imatran taidemuseo otti meidän loppunäyttelymme tänne.

Minna Mäkinen

Katri Karin videoinstallaatio.
Katri Karin videoinstallaatio.

Lopputyönä videoinstallaatio

Kari on ennen muuta kiinnostunut korutaiteesta. Hän valmisti hopeakoruja ennen kuvataideopintoihin hakeutumistaan. Niiden myötä hän on tutustunut lukuisiin eri tekniikoihin, kuten videoon. Hänen lopputyönsä onkin kuusikanavainen videoinstallaatio mainosnäytöillä.

– En halua jäädä kiinni vain yhteen tekniikkaan.

Karilla on jäljellä vielä kahden kuukauden rutistus opintoja. Sen jälkeen hän palaa perheen luo Helsinkiin. Jatkosuunnitelmissa ovat edelleen opinnot. Oslossa ja Osakassa vaihdossa ollut Kari haluaisi suunnata jatkossa Ruotsiin tai Saksaan.

– Neljä vuotta olen reissannut. Nyt haluan olla ensin hetken aloillani Helsingissä.

Minna Mäkinen

Karoliina Ahvenaisen seitsemän risusutta eli Räyhä, Tukki, Ruukki, Törmä, Riena, Lousku ja Laiho.
Karoliina Ahvenaisen seitsemän risusutta eli Räyhä, Tukki, Ruukki, Törmä, Riena, Lousku ja Laiho.

15 teoskokonaisuutta

Perjantaina avautuneessa näyttelyssä on teoskokonaisuudet kaikkiaan 15 opiskelijalta.

Niiden joukossa on muun muassa Karoliina Ahvenaisen susia kuvaava risuveistossarja Yksin ja yhdessä olemme vahvoja. Ahvenainen valmisti viime keväänä risupeuran, joka bongattiin joidenkin päivien ajan Imatralla Tietäjäntalon nurmikentällä.

Muut näyttelyn taiteilijat ovat Kira Björklund, Jonna Hyttinen, Nina Iso-Herttua, Muusa Kaukorinne, Julius Laisi, Reetta Lipponen, Julia Munne, Saara Nurmi, Rita Pulkkinen, Juho Sihvonen, Sara Tomppo, Noora Vahteristo ja Simo Vartiainen.

Näyttely on avoinna Imatran taidemuseossa 6. maaliskuuta saakka.

Näyttelyn toinen osa, jossa on niin ikään teoksia kuudelta opiskelijalta, on Imatran taidemuseolla 13. maaliskuuta – 28. maaliskuuta

Minna Mäkinen

Rita Pulkkisen teos Jätä kengät eteiseen. Siinä on kaikkiaan 11 osaa.
Rita Pulkkisen teos Jätä kengät eteiseen. Siinä on kaikkiaan 11 osaa.

.

Minna Mäkinen

Nina Iso-Herttuan teos Jälki.
Nina Iso-Herttuan teos Jälki.

Luetuimmat