Vielä on kesäteatteria jäljellä — Ainakin Parikkalan Oronmyllyllä

Sota-ajan kokemuksiin perustuvassa musiikkinäytelmässä paneudutaan paikallishistoriaan ja jo edesmenneen parikkalalaisen Eino Revon tarinaan.

Oronmyllyn kesäteatteri

Oronmyllyn kersäteatterissa on vielä monta esitystä jäljellä.
Oronmyllyn kersäteatterissa on vielä monta esitystä jäljellä.

Koulut ovat monella paikkakunnalla alkaneet ja syksykin kolkuttelee jo ovella, mutta Parikkalan Oronmyllyllä ollaan vielä vahvasti kesätunnelmissa. Arto Myllärisen ja Reetta Hulmin käsikirjoittama Rakkaat roistot -kesäteatterinäytelmä sai ensi-iltansa viime perjantaina ja meneillään on vilkas esityskausi Oronmyllyn lammenrantanäyttämöllä Särkisalmella.

Myllärisen mukaan kyseessä on sota-ajan kokemuksiin perustuva musiikkinäytelmä, jossa paneudutaan paikallishistoriaan ja jo edesmenneen parikkalalaisen Eino Revon tarinaan. Kantavina teemoina ovat isättömyys ja rakkaudenkaipuu.

— Ensimmäiset ajatukset juuri tämän näytelmän tekemiseen saatiin jo pari vuotta sitten Revon pojan ehdotuksesta. Hänen isänsä tarina on monella tavalla koskettava ja liittyy vahvasti myös paikkakuntaan, Myllärinen sanoo.

Näytelmä alkaa Revon lapsuudenajasta vuosisadan alun Parikkalassa ja jatkuu läpi jatkosodan, jonka taisteluissa Repo jäi sotavangiksi. Myllärinen uskoo, että tämän vuoden näytelmä kiinnostaa perinteisen teatteriyleisön lisäksi myös suomalaisen elokuvan ystäviä.

Näytelmän pääroolissa nähdään Tuntemattoman sotilaan uudesta elokuvaversiostakin tuttu näyttelijä Eino Heiskanen ja näyttelijäkaartiin kuuluu myös niin ikään useista elokuvarooleistaan tunnettu Maarit Peltomaa. Heiskasen vastanäyttelijänä puolestaan hehkuu Teatterikorkeakoulussa opiskeleva Tuuli Paju. Mukana on myös iso joukko lappeenrantalaisia näyttelijöitä.

— Poikkeuksellinen tämä näytelmä on siinäkin mielessä, että olemme Reetan kanssa itse sanoittaneet monia lauluja ja pyörähdämme teatterilavallakin, sanoo Myllärinen.

Ohjaajan mukaan kesäteatteriesitysten myöhäiseen ajankohtaan on päädytty käytännön syistä ja näyttelijöiden kiireisten aikataulujen vuoksi. Viime vuonna Oronmyllyn kesäteatteria kävi seuraamassa noin parituhatta henkeä ja samaan pyritään tälläkin kertaa.

— Vierailijoita on tulossa ympäri Suomen ja monet saapuvat Parikkalaan ensimmäistä kertaa. Oronmyllyn kesäteatteri on siis valtakunnallisestikin erittäin pidetty ja arvostettu, Myllärinen huomauttaa.

Ensi vuoden suunnitelmat ovat toistaiseksi vielä avoinna pitkäaikaisen toimitusjohtaja Arto Valkeapään jäädessä eläkkeelle marraskuun alussa.

— Kesäteatterin jatko on uuden hallituksen ja tulevan toimitusjohtajan asia, mutta toiveena on, että toiminta jatkuu yhtä menestyksekkäästi kuin tähän asti, sanoo Myllärinen.

Oronmyllyn kesäteatteriesitykset: 15.—17.8. klo 18, 18.8. klo 16.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset