Agenttiseikkailu Prison saa pian ensi-iltansa, Timo Vainikan leffaa esitetään Imatralla ja Lappeenrannassa marraskuussa

Prison on harrastajaelokuvaaja Timo Vainikan 19:s elokuva.

Timo Vainikka

Timo Vainikan Prison-elokuvassa vangeilla on keltamustat asut.
Timo Vainikan Prison-elokuvassa vangeilla on keltamustat asut.

Elokuvan tekoa harrastavan Timo Vainikan 19:s elokuva tulee valkokankaalle marraskuussa Lappeenrannassa ja Imatralla.

Savitaipaleella nykyään asuvan, entisen lappeenrantalaisen Vainikan Prison-elokuva saa ensi-iltansa Imatran Bio-Vuoksessa sunnuntaina 15. marraskuuta.

Elokuvaa esitetään kahdesti myös Nuijamiehessä, 19:s ja 26:s päivä marraskuuta.

Prison on agenttielokuva, jonka tarina kertoo kahdesta salaisesta agentista, joilla on tehtävä Tanskassa. He joutuvat tulemaan Suomeen ja soluttautuvat vankilaan, koska kunnanjohtaja käyttää kunnan rahoja väärin.

Kari Huusari

Timo Vainikka editoimassa Prison-elokuvaansa. Arkistokuva.
Timo Vainikka editoimassa Prison-elokuvaansa. Arkistokuva.

Pääosin kaveriporukalla toteutettua elokuvaa on kuvattu Taavetissa vihreällä kankaalla ja linnoituksessa sekä Tanskan Aalborgissa. Päärooleissa nähdään tällä kertaa Henri Parkko, Petri Parkko sekä Jorma Miettinen. Elokuvassa on rooli myös Luumäen kunnanjohtaja Anne Ukkosella.

Prison-elokuva Imatralla Bio-Vuoksessa 15.11. klo 13 ja Lappeenrannassa Nuijamiehessä 19.11. klo 18 ja 26.11. klo 18.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset