Rilla ei jätä mitään sattuman varaan — osteopaatin ja trimmaajan kautta Imatran näyttelyyn

Jenni Heikkinen on valmistautunut Rillan kanssa huolella pääsiäisen koiranäyttelyyn. Hän käy kehätilannettä läpi mielikuvaharjoituksilla.

Mika Strandén

Rilla antaa märän pusun omistajalleen Jenni Heikkiselle.
Rilla antaa märän pusun omistajalleen Jenni Heikkiselle.

Kaksivuotias Rilla on käynyt osteopaatilla ja turkin trimmauksessa Tampereella. Lappeenrantalainen lagottoneiti on valmistautunut huolella pääsiäisen suureen koiranäyttelyyn.

— Emme ole käyneet elokuun jälkeen näyttelyssä ja olemme kartelleet koirapuistoja, kun kennelyskää on ollut niin paljon liikkeellä, kertoo Rillan omistaja Jenni Heikkinen.

Sen lisäksi, että koira on edustuskelpoinen, homman pitää toimia kehässä. Heikkinen valmistautuu näyttelyyn mielikuvaharjoituksilla.

— Kuvittelen, miten menemme kehässä, missä tuomari on ja mihin vien koiran seisomaan.

Tavoitteena Suomen muotovalion arvo

Imatralla järjestettävä perinteinen pääsiäisnäyttely kestää neljä päivää perjantaista maanantaihin. Rilla on kehässä sekä oman rotunsa kansallisessa näyttelyssä sunnuntaina että kansainvälisessä osiossa maanantaina.

Tavoitteena on Suomen muotovalion arvo.

— Se on mahdollista, jos on oikein hyvä tuuri ja kumpanakin päivänä sujuu niin hyvin, että Rilla saa sertifikaatit, Heikkinen sanoo.

Turhia paineita Heikkinen ei Rillalle aseta.

— Harrastushan tämä on.

Heikkiselle itselleen näyttely on odotettu sosiaalinen tapahtuma, jossa hän tapaa paljon tuttuja eri puolilta Suomea.

Mika Strandén

Jenni Heikkinen ja Rilla treenaavat myös tokoa ja rallytokoa.
Jenni Heikkinen ja Rilla treenaavat myös tokoa ja rallytokoa.

Kylmiltään tullut koira saattaa stressaantua

Näyttely on koiralle haasteellinen tapahtuma, johon on syytä valmistautua. Heikkinen vetää näyttelykoulutuksia, joissa harjoitellaan muun muassa kehässä liikkumista ja sitä, että vieras ihminen saa kopeloida koiraa.

— Koiran pitää olla sosiaalinen, sillä näyttelyssä on paljon toisia koiria ja ihmisiä, ja häly on melkoinen.

Näyttelyihin ilmestyy aina myös sellaisia koiria, jotka on tuotu paikalle kylmiltään. Tilanne on niille stressaava.

— Usein näkee metsästyskoiria, jotka hyppivät, haukkuvat ja vetävät hihnasta.

Viime kesänä Rilla reissasi Kroatiaan

Rilla on nuoresta iästään huolimatta näyttelykonkari. Viime kesänä Rilla ja Heikkinen olivat näyttelyreissulla Kroatiassa yhdessä toisen koirakon kanssa.

— Reissu kesti kaksi viikkoa ja kilometrejä tuli 2 500. Rilla oli monta päivää sen jälkeen ihan puhki.

Reissu kannatti, sillä Rilla palkittiin Splitissä juniorien muotovaliona.

Seuraavaksi parivaljakko suuntaa näyttelyreissulle Viroon huhtikuun lopussa.

Koiranäyttely on Heikkisen tapa viettää pääsiäistä

Jenni Heikkinen on harrastanut koiran kanssa siitä asti, kun sai ensimmäisen oman lemmikin 12-vuotiaana. Takana on 13 vuotta koiraharrastusta lagoton kanssa. Tällä hetkellä Heikkisellä on kaksi koiraa. Rillalla on kaverina saman rotuinen kuusivuotias Rossi.

Näyttelyiden lisäksi Heikkinen treenaa koiriensa kanssa tokoa ja rallytokoa.

Kaikki pääsiäiset Heikkinen on viettänyt koiranäyttelyssä 2000-luvun alusta alkaen. Monena vuonna hän on ollut talkootöissä.

Saimaa Easter Dog Show

Imatran Aviasport Areenalla 30.3.—2.4.

Näyttelyssä noin 4 000 koiraa.

Entiseltä nimeltään Lappeenrannan koiranäyttely.

Järjestetään 72. kerran.

 

Uusimmat uutiset