Viikonloppuna kuullaan Verdin Aida, Vivaldin kuoroteoksia ja Soile Isokosken konsertti — Lisäksi Tainiotalo täyttyy sadoista, upeista käsitöistä

Poimi tästä viikonlopun menotärpit talteen.

aop

Näyttelyssä on mukana makramee-solmeilulla tehtyjä seinävaatteita. Kuvituskuva.
Näyttelyssä on mukana makramee-solmeilulla tehtyjä seinävaatteita. Kuvituskuva.

Virta-opiston perinteinen kädentaitojen kevätnäyttely järjestetään viikonloppuna Tainiotalolla. Kaksipäiväisessä tapahtumassa on esillä satoja opiston käsityöryhmäläisten valmistamia töitä.

— Mukana on paljon on entisöityjä huonekaluja ja lasinsulatuspajan töitä, joita valmistuu opiston kestosuosikkikursseilla. Lisäksi on muun muassa mosaiikkitöitä, kudottuja sisustustekstiilejä, tilkkutöitä ja kansallispukuja, kertoo tekstiilityön suunnittelijaopettaja Taija Kananen.

Näyttelyssä on esillä myös himmeleitä, joita on valmistettu kuluneen lukuvuoden uutuuskurssilla.

— Lisäksi uutuustekniikoista paluun on tehnyt makramee, joka esittäytyy hienoina seinätekstiileinä, Kananen sanoo.

Näyttelytapahtumassa nähdään molempina päivinä myös työnäytöksiä. Tainiotalolla pääsee tutustumaan muun muassa kahvipussikudontaan, mosaiikki- ja tilkkutöiden tekoon sekä korujen valmistukseen. Lisäksi Kananen pitää esittelyjä ensi syksyn kursseista kello 12—14.

— Uusina lyhytkursseina alkaa muun muassa Sveitsin-nukkekurssi ja makramee-kurssi.

Tapahtumassa on lisäksi Imatran Marttojen pitämä kahvio kello 11—14.

Kädentaitojen kevätnäyttely 14.—15. huhtikuuta kello 10—15 Tainiotalolla.

Kai Skyttä

Pietarilainen Music of Love -teatteri tuo kaksi esitystä Karelia-saliin lauantaina.
Pietarilainen Music of Love -teatteri tuo kaksi esitystä Karelia-saliin lauantaina.

Verdin Aida kamarimusiikkiversiona

Imatran kulttuuritalo Virrassa nähdään lauantaina Giuseppe Verdin Aida -ooppera. Pietarilainen Music of Love -teatteri esittää klassikko-oopperasta hieman lyhennetyn kamarimusiikkiversion. Teos säestetään pianolla, eikä Karelia-salin näyttämöllä nähdä suuria joukkokohtauksia.

Aida on yksi suosituimmista oopperoista kautta aikojen. Se kertoo sotapäällikkö Radameksen ja orjatar Aidan kielletystä rakkaudesta. Egyptin hallitsijan tytär Amneris haluaa myös Radameksen itselleen. Egyptiläisten ja etiopialaisten välille puhkeaa sota, joka antaa Amnerikselle mahdollisuuden juonitteluihin päämäärän saavuttamiksi. Aida on todellisuudessa Etiopian kuninkaan tytär, ja houkuttelee Radameksen paljastamaan sotasalaisuuden. Radames teljetään hautakammioon, jonne ilmestyy myös Aida. Loppukohtauksessa pari jättää hyvästit maailmalle.

Aidan esityskieli on italia, ja näytös tekstitetään suomeksi. Esityksen kesto on 2,5 tuntia sisältäen väliajan.

Teatteriryhmä esittää myös pienoisoopperan

Samana päivänä Music of Love -teatteri esittää lisäksi pienoisoopperan Kultainen kampa kello 13 kulttuuritalo Virrassa.

Tarina kertoo Hyperborian mystisestä kammasta, ja tapahtumat sijoittuvat sijoittuvat Venäjän vallankumouksen jälkimaininkeihin 1920-luvun alkuun.
Pienoisooppera on suomalais-venäläistä yhteistyötä. Tekstin on kirjoittanut Natalia Orlova ja musiikin on säveltänyt Esko Alanen. Esityksessä on kaksi laulajaa ja pianisti.

Kultainen kampa on ilmaisesitys, ja se kestää 1 tunnin 20 minuuttia.

Natalia Orlovan johtama teatteriryhmä on jo kuuden vuoden ajan esittänyt oopperoita kamarimuotoisesti Punkaharjun Putikon kartanolla Music of Love -festivaaleilla. Viime vuonna ryhmä esiintyi kahdesti myös Imatralla.
Seuraavaksi pietarilaiset esittävät Pjotr Tšaikovskin oopperan Jevgeni Onegin Imatralla 26. toukokuuta.

Pienoisooppera Kultainen kampa kello 13 ja Aida -oopperan kamarimusiikkiversio kello 19 kulttuuritalo Virrassa.

Sopraano Soile Isokoski saapuu esiintymään Ruokolahdelle.
Sopraano Soile Isokoski saapuu esiintymään Ruokolahdelle.

Soile Isokoski esiintyy Ruokolahdella

Kirkkokonsertissa kuullaan lauluja muun muassa Bachilta, Collanilta ja Merikannolta.

Sopraanolaulaja Soile Isokoski konsertoi sunnuntaina Ruokolahden kirkossa.
Linnulle kirkkomaalla -konsertissa kuullaan lauluja Johann Sebastian Bachilta, Yrjö Kilpiseltä, Karl Collanilta, P. J. Hannikaiselta ja Oskar Merikannolta, jonka syntymästä tulee tänä vuonna 150 vuotta.

Isokoskea säestää Ruokolahden seurakunnan kanttori Salla Palokangas uruilla ja pianolla.

Seurakuntatalolla on lisäksi kahvitarjoilu ennen konserttia kello 13.30 alkaen.

Soile Isokoski valmistui Sibelius-Akatemiasta kanttoriksi ja laulunopettajaksi vuonna 1985. Lukuisten menestyksekkäiden laulukilpailujen jälkeen Isokoski on esiintynyt yhtenä arvostetuimpana äänialansa edustajana oopperataloissa, konserttisaleissa ja musiikkijuhlilla ympäri maailmaa.

Syksyllä 2014 Isokoski aloitti laulumusiikin lehtorina Oulun ammattikorkeakoulussa, ja lisäksi hän on toiminut Sibelius-Akatemian vierailevana professorina vuodesta 2015 lähtien.

Soile Isokosken konsertti Ruokolahden kirkossa sunnuntaina 15. huhtikuuta kello 15.

päivi virta-salo

Antonio Vivaldin tunnetuin teos on viulukonserttojen sarja Neljä vuodenaikaa.
Antonio Vivaldin tunnetuin teos on viulukonserttojen sarja Neljä vuodenaikaa.

Vivaldin juhlakonsertti soi Imatralla

Barokkisäveltäjän juhlavuoden kunniaksi kuullaan kolme kuoroteosta.
Italialaisen säveltäjän Antonio Vivaldin (1678—1741) syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 340 vuotta. Barokkimusiikin suursäveltäjän kunniaksi Etelä-Karjalan klassinen kuoro esittää Viva Vivaldi -konsertin lauantaina Tainionkosken kirkossa.

Konsertissa kuullaan Vivaldin kuoroteokset Dixit Dominus, Credo ja Magnificat. Solisteina laulavat Satu Strömberg, Seija Strömberg, Päivi Lintunen, Marjukka Mustonen, Boris Karandassov ja Tommi Uimonen.

Konserttia säestää uruilla Imatran seurakunnan kanttori Johannes Vesterinen. Lisäksi soitinyhtyeessä soittavat muun muassa Tiina Kivijärvi, Riitta Lind, Marjukka Pola, Ismo Varis ja Pentti Vesala. Kapellimestarina toimii Toomas Kapten.

Konserttiin on vapaa pääsy.

Vivaldin 340-vuotisjuhlavuoden konsertti lauantaina 14. huhtikuuta kello 15 Tainionkosken kirkossa.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset