Imatralaiselta Esa Hellsténiltä uutta musiikkia: Levyn yksi kappale on omistettu perussuomalaisten kansanedustajalle Laura Huhtasaarelle

Hellstén korostaa, ettei kyseessä ole poliittinen kannanotto.

Anu Pakarinen

Esa Hellstén on julkaissut vuosien varrella useita levyjä. Uusin tuli ulos tänä keväänä.
Esa Hellstén on julkaissut vuosien varrella useita levyjä. Uusin tuli ulos tänä keväänä.

Imatralainen lauluntekijä-muusikko Esa Hellstén on julkaissut uuden cd-levyn. Suomen viisaat ja taitavat -levyllä on 13 kappaletta, joista moni on omistettu jollekin Hellsténin ihailemalle henkilölle.

Oman laulunsa saa muun muassa perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari, jonka Hellsten nimeää levyn kansiteksteissä ”Suomen viisaimmaksi poliitikoksi”.

Tällaista julistusta voi pitää yllättävänä. On makuasia, miten hyvin nimitys ”Suomen viisain poliitikko” sopii suuren yleisön silmissä henkilöön, joka esimerkiksi on kiistänyt evoluution ja sortunut väitöskirjansa plagiointiin.

Hellstén kiistää, että kyse olisi millään muotoa poliittisesta kannanotosta tai provokaatiosta.

— En ole yhtään poliittinen ihminen, Hellstén vakuuttaa.

Hän kertoo olleensa yhteyksissä Huhtasaareen henkilökohtaisesti ja vaikuttuneensa lähinnä tämän perheitä ja lapsia koskevista ajatuksista.

Huhtasaari tunnetaan esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain vastustajana.

Aitoja ja lahjomattomia

Muut levyn kappaleet on omistettu Keijo Pylväälle (Suomen taitavin spiikkeri), Juha Julkuselle (Suomen taitavin urheilija) ja muun muassa Lasse Kakkoselle (Suomen taitavin kalastaja).

Yhteistä laulujen henkilöille on Esa Hellsténin mukaan lahjomattomuus, aitous ja sisäinen voima.

Levyllä on myös Hellsténin luontolauluja Suomesta.

Yhden kappaleen tulkitsee Joona Hellstén, Esa Hellsténin poika.