Tankotanssin tähtipari aloittaa maailmankiertueensa Imatralta — Oona Kivelä ja Santeri Koivisto johdattavat imatralaiset tankotanssin, voguen ja käsilläseisonnan saloihin

Oona Kivelä ja Santeri Koivisto pitävät kaksipäiväisen työpajatapahtuman Imatralla. Tunnit on suunnattu oman tason mukaan aloittelijoista hieman edistyneemmille akrobaateille ja tanssijoille.

Cecilia De Bucourt

Oona Kivelä on tankotanssin nelinkertainen maailmanmestari. Hänen tanssiparinsa Santeri Koivisto on voittanut vogue-tanssissa useita kansainvälisiä kilpailuja, muun muassa Pariisissa järjestetyn Voguing Ball -kisan.
Oona Kivelä on tankotanssin nelinkertainen maailmanmestari. Hänen tanssiparinsa Santeri Koivisto on voittanut vogue-tanssissa useita kansainvälisiä kilpailuja, muun muassa Pariisissa järjestetyn Voguing Ball -kisan.

Nelinkertainen tankotanssin maailmanmestari Oona Kivelä ja hänen tanssiparinsa Santeri Koivisto lähtevät kiertämään maailmaa. Kaksikon maailmankiertue käynnistyy tulevana viikonloppuna Imatralla, jossa Kivelä ja Koivisto vetävät kaksipäiväisen työpajatapahtuman liikunta- ja hyvinvointikeskus The Voimassa.

Imatralta matka jatkuu Oulun kautta Euroopan, Uuden-Seelannin ja lopuksi Etelä-Amerikan tanssisaleille. Luvassa on niin esiintymisiä kuin kilpailutuomarointeja.

Makein juttu julkisuudessa on ollut ehdottomasti se, että tankotanssin tunnettavuus on kasvanut ohjelman myötä.

— Imatralta löytyy sekä crossfit- että tankosali, joten puitteet kiertueen aloituspaikaksi ovat aivan huippuluokkaa. Imatra onkin kiertueen ainoa paikka, jossa pystymme vetämään kaikki katalogissamme olevat tunnit, Kivelä hehkuttaa.

Voimaa ja notkeutta

Tarjolla on monipuolisesti voimaa ja notkeutta vaativaa ohjelmaa lajiensa huippuosaajien johdolla. Tunnit on suunnattu oman tason mukaan aloittelijoista hieman edistyneemmille akrobaateille ja tanssijoille.

Kivelä vetää tankotunnit, vogue- ja käsilläseisontaosuudet ovat puolestaan Koiviston heiniä.

— Niin kuin meidän kuvistakin näkee, minä edustan voimaa ja Santeri notkeutta. Yhdessä muodostamme hyvän kombon, Kivelä sanoo.

Kivelä ja Koivisto ovat esiintyneet ja opettaneet yhdessä kolmisen vuotta.

— Törmäsimme ihan sattumalta rannalla ja tutustuttuamme huomasimme, että meitä kumpaakin yhdistää rakkaus omiin lajeihimme. Siitä yhteistyömme sai alkunsa, Koivisto kertoo.

Television kautta julkisuuteen

Toinen Kivelää ja Koivistoa yhdistävä asia on tosi-tv-julkisuus.

Koivisto ponnisti suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2007 kilpailtuaan Talent Suomen ensimmäisellä tuotantokaudella.  Käsilläseisontaan ja notkeusakrobatiaan erikoistunut Koivisto opiskeli läpimurtonsa jälkeen Brysselin sirkuskorkeakoulussa. Hän on voittanut useita kansainvälisiä tanssikilpailuja, muun muassa Pariisissa järjestettävän Voguing Ball -kisan.

— Esiintymisten lisäksi käyn aika paljon ulkomailla pitämässä tanssitunteja, etenkin New Yorkissa, Kurikasta lähtöisin oleva Koivisto kertoo.

Kivelän ponnahduslautana toimi sen sijaan suosittu Fitnesspäiväkirjat-ohjelma, jonka toisella tuotantokaudella hän esiintyi.

— Makein juttu julkisuudessa on ollut ehdottomasti se, että tankotanssin tunnettavuus on kasvanut ohjelman myötä, Kivelä iloitsee.

Tankotanssi kasvattaa suosiotaan

Tankotanssin suosio liikuntamuotona on kasvanut räjähdysmäisesti vain muutamassa vuodessa. Ensimmäinen tankotanssikoulu perustettiin Suomeen vasta vuonna 2007.

— Tankotanssi on täydellinen laji kaltaiselleni ihmiselle, joka on sopivan itsepäinen ja luova, Kivelä painottaa.

Telinevoimistelua nuorempana harrastanut Kivelä löysi tankotanssin 25-vuotiaana.

— Tiesin heti, että tässä on laji, jossa haluan olla maailman paras.

Viikonlopun työpajat The Voimassa

Oona Kivelä:

Hardcore: Intensiivistä core-harjoittelua, dynaamisia pole-sarjoja sekä spinnejä staattisella tangolla.

Spin pole: Erilaisia sarjoja, komboja ja elementtejä pyörivällä tangolla.

Pole flow: Koreo tunti, joka yhdistelee sarjoja sekä lattialla että tangolla erilaisiin musiikkityyleihin.

Flip-it: Nopea tunti, joka valmistaa fonjeihin sekä flippeihin.

Santeri Koivisto:

Vogue: Runway- sekä vogue lehden malleista inspiraationsa saaneen tanssilajin perusteet.

Käsilläseisonta: Erilaisia harjoituksia vasta-alkajasta ammattilaiselle.

Super strech: Venyttely- ja contortiontunti kaikille tasoille keskittyen ylävartaloon.

Luetuimmat