Levyarvio: Lemiläisen Stam1nan uutuuslevy Taival on tumma, mutta edeltäjiään maanläheisempi, ja sillä myrskyävät ajattomat ja ajankohtaiset aiheet

Stam1na: Taival. Sakara Records, 2018.

Joonas Brandt

Stam1nan muodostavat basisti Kai-Pekka Kangasmäki, soolokitaristi Pekka Olkkonen, laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen, rumpali Teppo Velin ja kosketinsoittaja Emil Lähteenmäki.
Stam1nan muodostavat basisti Kai-Pekka Kangasmäki, soolokitaristi Pekka Olkkonen, laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen, rumpali Teppo Velin ja kosketinsoittaja Emil Lähteenmäki.

Stam1nan levytysura on ehtinyt jo kahdeksanteen studioalbumiin, joka kantaa nimeä Taival. Kotimainen metallijättiläinen seuraa kimurantteja SLK:ta (2014) ja Elokuutiota (2016) asteen suoraviivaisemmalla ja iskevämmällä materiaalilla.

Solisti Antti ”Hyrde” Hyyrysen luotsaaman yhtyeen uudella levyllä ei ole selkeää kantavaa teemaa, mutta matkanteko ja pimeät kilometrit yhdistävät kappaleita. Materiaali on jopa Stam1nan tuotannoksi poikkeuksellisen synkkää ja raskasta, vaikka kappaleet ovat samalla jopa melodisempia kuin edellisillä albumeilla.

Stam1nan tyylilaji on pysynyt pääpiirteissään samankaltaisena yhdistelmänä progressiivista metallia, kiemuraisia riffejä ja aggressiivista purkautumista. Samalla yhtye jatkaa kuitenkin flirttailua myös muiden tyylilajien kanssa — esimerkiksi avausraita Hyvää yötä leikittelee folk-sävyillä.

Levyn tarinamaailmaan pääsee helpommin sisään kuin edellisillä albumeilla.

Äänimaisemaa virkistetään myös akustisilla soittimilla. Levyin yllättävin valinta on Gaian lapsi -kappaleella vieraileva Anna Eriksson, jonka ääni sointuu upeasti yhteen Hyyrysen laulun kanssa. Tätä kuulisi mielellään lisääkin.

Sanoituksellisesti Taival on pykälän lähempänä yhtyeen alkutuotantoa, etenkin suoraviivaisissa kappaleissa kuten Enkelinmurskain ja Sudet tulevat. Sanoituksista saa nopeammin otteen ja levyn tarinamaailmaan pääsee helpommin sisään kuin edellisillä albumeilla.

Mitään kertakäyttöistä lyriikkaa Hyyrysen teksti ei toki vieläkään ole. Muutamalla kuuntelulla tuntee vasta raapaisseensa albumin pintaa, eikä mitään selkeää sanomaa tai perusteltuja tulkintoja osaa kunnolla muodostaa.

Kolmiosainen kappale Metsästäjä on levyn sydän ja lähempänä yhtyeen progetuotantoa, mutta sekin on jotenkin orgaanisempi ja maanläheisempi kuin Elokuution ja SLK:n kappaleet.

Tekstien kannalta huipuksi muodostuu kuitenkin pisin raita Merivälimatka, jonka viittaukset hukkuviin pakolaisiin ja kovettuneeseen arvomaailmaan ovat lohduttoman ajankohtaisia.

Hyvää: Vahva kokonaisuus, jossa yksikään kappale ei jää väliinputoajaksi. Hyvä tasapaino proge-elementtien ja suoraviivaisen metallin välillä.

Huonoa: –.

Erityistä: Stam1na kokeilee jälleen uutta, menettämättä kosketusta omaan tyyliinsä.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet