Tilaajalle

Näyttelyarvio: Kaupunginmuseon perusnäyttely tekstittää tarkasti Imatran kasvun ja kehityksen vuodet, mutta on esitystavassa menneen ajan vanki, sillä kokemukset ja tunteet eivät välity: ”Paperinmakuinen on harvoin kiinnostavaa”

Vuoksen kauppala — Imatran vaiheita 1948—1970. Imatran kaupunginmuseo 1.7.2019—6.12.2020.

Kai Skyttä

Ihminen jää valitettavan etäiseksi Imatran kaupunginmuseon uudessa perusnäyttelyssä. Sermit peittävät museotilan ikkunaseinää, mutta ovat museokäytössä muisto vanhoilta ajoilta.
Ihminen jää valitettavan etäiseksi Imatran kaupunginmuseon uudessa perusnäyttelyssä. Sermit peittävät museotilan ikkunaseinää, mutta ovat museokäytössä muisto vanhoilta ajoilta.

Kauppala on historiaan vuonna 1977 jäänyt kunnallishallinnollinen käsite. Se oli joko maalaiskuntaan kuuluva epäitsenäinen kauppala tai kaupunkimainen kunta, jolla ei ollut kaikkia kaupunkien oikeuksia eikä velvollisuuksia.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset