Päävalmentaja Maso Lehtonen näki pelaajiensa ammentavan onnistumisista energiaa: ”Olemme oikealla tiellä”

Imatran Ketterän päävalmentaja Matias ”Maso” Lehtonen oli äärimmäisen tyytyväinen joukkueensa noususta takaa-ajoasemasta voittoon Espoo Unitedista.

— Viikkomme oli ollut vaikea. Keskiviikkona olimme lähellä pisteitä, mutta kuitenkin se kääntyi silloin lopussa tappioksi, Lehtonen totesi.

Lehtonen myönsi, ettei perjantai-ilta näyttänyt imatralaisten kannalta aluksi hyvältä. Avauserä ja toisen erän alku olivat heikkoja.

— Painotimme erätauolla, että kaksinkamppailuja pitää alkaa voittaa. Ensimmäisessä erässä emme niitä juuri voittaneet. Kun teemme hyvin töitä, hyviä asioita tapahtuu. Tuli hyviä pomppujakin.

Joona Jääskeläisen, Jere Laineen ja muiden kärkiketjujen pelaajien tehoilta lämmitti myös valmeentajaa.

— Pisteitä latoivat ne, joilta niitä odotammekin. Kärkiäijämme nostivat profiiliaan. Se oli todella positiivista. Tämä oli iso voitto joukkueelle ja organisaatiolle. Saamme tästä paljon virtaa.

Erno Ripatin ja Jääskeläisen maalit toisen erän lopussa olivat Ketterälle arvokkaat.

— Pelaajat ottivat niistä itse lisää energiaa mukaan. Sitten alkoi tapahtua.

Ketterän ylivoima toimi hyvin koko viikon.

— Sen pitää toimiakin, jos haluaa tässä sarjassa voittaa.

Yksi Ketterän onnistujista oli SaiPasta ottelun alla saapunut Janne Kettunen. Lehtosen mukaan Ketterä odottaa Kettuselta ratkaisuvalmiutta, josta pelaaja antoi ensimmäiset näyttönsä välittömästi.

— Hän on huikean hyvä persoona, huippu-urheilija, joka haluaa mennä eteenpäin. Haluamme tänne juuri sellaisia pelaajia, jotka kokevat tämän välipysäkiksi. Me haluamme antaa heille työkaluja, itseluottamusta ja tavat toimia, jotta he voivat kehittyä ja rakentaa itseään.

Alle yhdeksän minuutin ottelukohtainen peliaika SaiPassa näkyi Kettusen otteissa varsinkin Espoo-ottelun alussa. Laitahyökkääjä oli ehtinyt harjoitella Ketterän kanssa vain kertaalleen pelipäivän aamuna.

— Menemme Jannen kanssa askel kerrallaan. Uskon, että hän tuosta vain kiihdyttää ja saa liekkiä palamaan. Hänen hommansa paranee ihan varmasti päivä päivältä.

Lehtonen muistuttaa, että Ketterällä on Mestiksessä edessään tiukat viikot.

— Tämä voitto antaa meille energiaa ja uskoa siihen, että teemme oikeita asioita päivittäisessä arjessamme. Olemme oikealla tiellä.

Anssi Silvennoinen

Anssi Silvennoinen

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.