Kommentti: Hossukan sauna oli liian kallis kaikille

Sauna valmistui kesällä 2012 kovimman venäläisbuumin aikana. Silloin noin 700 euron tilavuokra illasta tuntui lähes kohtuulliselta.

Nyt se tiedetään. 630 000 euroa maksanut tilaussauna oli liian kallis yrittäjälle ja liian kallis Imatran kaupungille ja muille saunareissulle lähteville.

Hossukan saunan ovet ovat toistaiseksi kiinni konkurssin takia.

Jos uutta yrittäjää ei pian ilmaannu, sauna käy kalliiksi myös rakennuttajalle eli Imatran yritystiloille, joka on odottanut saavansa kymmenen vuoden sopimuskaudella puolet saunan rakennusaikaisista kustannuksista takaisin vuokrina.

Sauna valmistui kesällä 2012 kovimman venäläisbuumin aikana, jolloin noin 700 euron tilavuokra illasta tuntui lähes kohtuulliselta. Naapurien raha kun tuntui olevan yhtä löyhässä kuin suomalaisilla 1980-luvulla.

Myös yrittäjältä pyydettyä vuokraa voi pitää niissä tunnelmissa käypänä. Viiden prosentin korko sijoitetulle pääomalle on aivan aivan tavallinen hinta.

Hieman oudolta tuntuu kuitenkin se, että kaupunki olisi jollakin tasolla luvannut ostaa saunan palveluja vuosittain 11 000 eurolla. Tällainen könttäkontrahti sopisi varsin huonosti nykyiseen kilpailulainsäädäntöön.

Suurempi kylpyprojekti valmistuu Imatralla juhannukseksi, kun yritystilojen rakennuttama vesimaailma otetaan käyttöön Imatran kylpylän lisärakennuksena.

Sen kustannusarvio on 4,5 miljoonaa euroa. Hossukan saunan hintaan suhteutettuna Imatran kaupunkikonsernin pitäisi saada tiloista vuosivuokrina noin 220 000 euroa. Toivotaan, että se ei ole liikaa.

Olisi aika hurjaa, jos myöhemmin tulisi tietoon, että samalla olisi kaupungin tullut luvattua, tai vähän sinne päin, että palveluja ostetaan vuosittain 80 000 eurolla.

Hannu Ojala

hannu.ojala@uutisvuoksi.fi

Luetuimmat

Uusimmat uutiset