Tee löytöretki Mooses Putron kotimuseoon Taipalsaarelle — siellä on myös Rajalla-näyttely

Riina Nokso-Koivisto

Mooses Putron kotimuseon verannalla liehuvat niin Suomen kuin Inkerin liput ja taustalla välkkyy Saimaan Maavesi. Mari Kiukas piti viime viikolla ovia avoinna kävijöille.

Mooses Putron kotimuseoon ei niin vain poiketa. Taipalsaaren Karhunpäässä sijaitseva Putronniemi on kaukana kaupunkien hälinästä, eikä sinne ole aivan helppoa löytää.

Tänä kesänä kannattaa kuitenkin harkita sinne retkeä. Mooses Putron kotimuseo on ensimmäistä kertaa auki yleisölle joka arkipäivä. Aiemmin museoon on päässyt tutustumaan lähinnä tilauksesta.

Mooses Putro oli inkeriläinen kulttuurivaikuttaja, opettaja, lehtimies, kanttori, kuoronjohtaja ja säveltäjä, jonka teoksiin kuuluu muun muassa kansallishymni Nouse Inkeri. Putrot asuivat Pietarissa, mutta hankkivat 1800-luvun lopulla kesäpaikan Saimaan rannalta Suomesta.

— He tulivat ensin junalla Lappeenrantaan ja sieltä reittilaivalla tähän Putronniemen rantaan, kertoo Mooses Putron muistosäätiön hallituksen jäsen Mari Kiukas.


Kulttuurihistoriaa ja talkootöitä

Monet Mooses Putron sävellyksistä ovat syntyneet hänen työpöytänsä ääressä, josta aukeaa huikea näkymä Saimaalle.

Vuonna 1919 Mooses Putro kuitenkin katosi Pietarissa lähdettyään hoitamaan siunaustilaisuutta. Katoamisen syy ei koskaan selvinnyt.

Putrolla on merkittävä rooli inkeriläisessä kulttuurihistoriassa, mutta Mari Kiukkaan mielestä Putronniemi kertoo historiasta laajemminkin.

Miljöö välittää tunnelmia siitä, millaista sivistyneistön huvilaelämä oli 1900-luvun alkupuolella. Perhe, lähisuku ja palvelusväki muuttivat huvilalle koko kesäkaudeksi nauttimaan luonnon rauhasta ja raikkaasta ilmasta.

Putronniemi on myös osa Taipalsaaren historiaa. Maalaiset seurasivat mielenkiinnolla pietarilaisen herrasväen kesänviettotapoja.

Rajalla-näyttelyn valokuvissa on muun muassa Maija Pyöriäinen, joka karkasi 15-vuotiaana siskonsa kanssa Inkeristä Suomeen. Kuva on otettu Terijoen karanteenileiriltä vuonna 1929.

Putronniemi oli suvun omistuksessa vuoteen 2010, jolloin Mooses Putron lapsenlapsi Hilkka Putro jätti sen perintönä Inkerin kulttuuriseuralle. Seuran aktiivit ovat viime vuosien aikana tehneet kotimuseossa valtavasti talkootyötä. Nykyisin sekä päärakennus että ulkorakennukset ovat hyvässä kunnossa.


Valokuvanäyttely rajaseudun elämästä

Putronniemessä järjestetään kesäisin erilaisia kulttuuritilaisuuksia ja näyttelyjä. Tällä hetkellä esillä on valokuvanäyttely Rajalla, joka kertoo ihmisten elämästä ja kohtaloista Karjalankannaksen rajamaalla Suomen itsenäistymisen alkuvaiheessa. Hankkeelle on saatu tukea Pohjoismaiselta kulttuurirahastolta ja Museovirastolta.

Rahoituksen saamisen ehtona oli, että näyttelyn on oltava säännöllisesti avoinna yleisölle. Se on järjestetty tänä kesänä talkoovoimin. Esimerkiksi Mari Kiukas oli haastatteluhetkellä asunut Putronniemessä useita päiviä pitääkseen ovet auki.

Putronniemen tulevaisuuteen liittyy kuitenkin avoimia kysymyksiä. Inkerin kulttuurihistoriasta innostuneita aktiiveja alkaa olla yhä vähemmän. Yksi vaihtoehto on, että Putronniemeä ryhdyttäisiin tulevaisuudessa tarjoamaan taiteilijoille kesäresidenssiksi.

Mooses Putron kotimuseo

Sijaitsee Taipalsaarella osoitteessa Karhunpääntie 101.

Museo avoinna 20.7. saakka ma—pe klo 12—16.

Rajalla -valokuvanäyttelyyn voi tutustua myös muina aikoina, koska se on pystytetty ulos.

Riina Nokso-Koivisto

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat