OP Etelä-Karjala lahjoittaa yhdistyksille palkkarahaa 110 nuoren kesäduuniin

Mira Kettunen

Yhdistyksen tarjoama kesäduuni voi olla vaikka pihatöitä.Pankin toimikunta valitsee yhdistykset, joille tuki myönnetään.

Etelä-Karjalan osuuspankki (OP Etelä-Karjala) jatkaa Kesäduuni-kampanjaansa. Se lahjoittaa kesätyön 110 nuorelle.

Lasten, nuorten ja vanhusten parissa toimivat yhdistykset voivat hakea pankilta lahjoitusta, jonka avulla ne voivat palkata kesällä nuoren töihin kahdeksi viikoksi. Palkki lahjoittaa palkaksi 400 euroa nuorta kohti.

Lahjoitusta voivat hakea Imatralla, Joutsenossa, Lappeenrannassa, Ruokolahden ympäristössä, Taipalsaarella ja Ylämaalla toimivat yhdistykset. Nuoren voi palkata esimerkiksi kesäkerhon apuohjaajaksi tai vaikka hoito- ja kunnossapitotoimiin, pankki vinkkaa tiedotteessa.

Lahjoitus on tarkoitettu 15—17-vuotiaiden eteläkarjalaisten nuorten kesäduuniin.

Lahjoituksen hakuaikaa on 5. huhtikuuta saakka. Hakulomake löytyy pankin verkkosivulta. Tarjotut kesätyöpaikat tulevat samalle sivulle 17. huhtikuuta. Nuoret voivat hakea niitä sivulla olevalla hakulomakkeella toukokuun alkuun saakka.

Lahjoitustyöpaikkojen lukumäärä OP Etelä-Karjalan 110-vuotisjuhlavuodesta.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.