Matias Hilden palaa johtajapeliin, demarit luopuvat Vuolanteesta

Kai Skyttä

Puumalan kunnanjohtaja Matias Hilden hakee virkavapaat työstään.
Puumalan kunnanjohtaja Matias Hilden hakee virkavapaat työstään.

Puumalan kunnanjohtaja Matias Hilden (kesk.) palaa viime metreillä Imatran kaupunginjohtajapeliin. Imatran kaupunginvaltuuston sosiaalidemokraattisesta ryhmästä on tulossa esitys Hildenin valitsemisesta.

Demarit pitävät tänään sunnuntaina ryhmäkokouksensa, jossa esitellään uusi lähestymistapa kaupunginjohtajan vaaliin.

Taustakeskustelut kiihtyivät sen jälkeen, kun kävi selväksi, että Rami Hasun (kok.) taakse oli muodostumassa niukka enemmistö valtuutetuista.

Sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton yhteiseksi ehdokkaaksi nostettu Antti Vuolanne (sd.) ei vielä lauantaina päivällä ollut tietoinen, että ryhmien tuki hänelle olisi häipymässä.

Dubrovnikista lomamatkalta tavoitettu Hilden vahvistaa, että häneen on oltu yhteydessä asiasta ja hän on edelleen käytettävissä.

— Joulukuussa jätin virkaan hakupaperit, ja samat asiat ovat edelleen voimassa. Päättäjät linjaavat, minkälaisen kaupunginjohtajan he haluavat Imatralle. Toivon, että oma osaamiseni osuisi heidän näkemyksiinsä.

Antti Vuolanteen takana oli perjantaina 20 valtuuston 43 jäsenestä. Hasun valintaa kannatti 22 valtuutettua. Tässä vaiheessa kristillisdemokaraattien valtuutettu Tiia Holappa ei vielä halunnut kertoa kantaansa.

Imatran kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginjohtajan maanantaina.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.