Tyhjillään olevien liiketilojen ikkunoita on piristetty taidemaalauksilla ja kesäkuvilla: teoksia kerättiin muun muassa katumaalauskilpailun yhteydessä

Imatran kaupungin tyhjiä liiketiloja koristaa taideteokset ja kesäkuvat. Niitä ovat olleet tekemässä niin nuoremmat kuin Koskenpartaan vanhemmatkin taiteilijat.

Juho Kokko

Taideteoksia on tuotu piristämään tyhjiä liiketiloja.
Taideteoksia on tuotu piristämään tyhjiä liiketiloja.

Imatrankosken alueella on tyhjentynyt erilaisia liiketiloja, joille ei ole toistaiseksi löytynyt uusia tekijöitä. Ikkunat ammottivat tyhjyyttään ja viime vuoden lokakuussa Imitsin toiminnanjohtajana aloittanut Mervi Leinonen kiinnitti asiaan huomiota.

Ennen juhannusta järjestetyissä katumaalauskilpailussa kerättiin lasten ja nuorten tekemiä piirustuksia ja maalauksia. Teoksia kertyikin viitisenkymmentä kappaletta.

Ikkunoissa on myös ollut nuorten ottamia kesäkuvia. Leinosen mukaan teokset ovat piristäneet kävelykadun kuvaa.

–  Huomasimme, että tyhjillään olevat liiketilat olivat aika ankean näköisiä. Halusimme saada niihin väriä ja keräsimme kesäkuussa teoksia, Leinonen taustoittaa ideaa.

Teoksia on nähtävillä muun muassa Vero Modan, ja Jack and Jonesin entisten toimitilojen ikkunoissa.

Projekti oli kokeiluluontoinen ja sen jatkoa harkitaan. Leinonen haluaisi kehittää toimintaa päiväkotien ja koulujen kanssa, jolloin oppilaiden tuntityöt pääsisivät laajemmin esille.

Juho Kokko

Myös nuorten ottamat kesäiset valokuvat ovat päässeet esille.
Myös nuorten ottamat kesäiset valokuvat ovat päässeet esille.

Juho Kokko

Myös katumaalauskilpailussa menestyneet ovat esillä.
Myös katumaalauskilpailussa menestyneet ovat esillä.