Vuoksen juoksutus jatkuu poikkeuksellisen kovana, 800 kuutiossa sekunnissa pysytään lähiajat, arvioi Fortumin paikallisedustaja Erkki Luukkonen

Imatrankosken voimalaitosta kiusanneista jäistä on toistaiseksi päästy eroon.

Minna Mäkinen

Vuoksen juoksutusta on kasvatettu tämän vuoden puolella jo kaksi kertaa.
Vuoksen juoksutusta on kasvatettu tämän vuoden puolella jo kaksi kertaa.

Vuoksen ajankohtaan nähden poikkeuksellisen kovalle juoksutukselle ei ole loppua näkyvissä.

Vuoksen juoksutus on tällä hetkellä 800 kuutiometrissä sekunnissa, kun luonnontilainen virtauma helmikuussa olisi 600 kuutiota.

Fortumin paikallisedustaja Erkki Luukkonen ennakoi, että juoksutusmäärä tullaan pitämään nyt 800 kuutiometrissä.

Ehkä norppa ei pelastu millään. — Erkki Luukkonen

– Yritimme käyttää meillä olevaa poikkeamaoikeutta ja lisätä juoksutusta norppien hyväksi. Se taisi mennä pieleen, ehkä norppa ei pelastu millään. Hyvä kuitenkin, että on juoksutettu.

Vettä virtaa Saimaaseen edelleen paljon. Ennusteen mukaan pinta nousee maaliskuun loppuun mennessä vielä jopa 30 senttiä.

Juoksutuksen pitäminen 800 kuutiossa vaatii erillisen päätöksen lisäjuoksutuksista ELY-keskukselta.

Imatrankosken voimalaitosta kiusanneet jäät ovat lauhan sään myötä hävinneet. Vielä maanantaina jäitä vielä laitokselle ja sen vuoksi vettä juoksutettiin vähän aikaa patoluukuista.

Minna Mäkinen

Vettä on satanut viime kuukausina poikkeuksellisen paljon.
Vettä on satanut viime kuukausina poikkeuksellisen paljon.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset