Imatran oppilaitosten koronakaranteenit ovat tehonneet, sillä uusia tartuntoja ei altistuneiden joukosta ole todettu – Ylilääkäri Sami Raasakka: "Koronalle altistuneet lapset sairastuvat vain harvoin"

Yleensä tartunnan saaneelle soittaa lääkäri ja altistuneelle hoitaja. Tärkeää kuitenkin on, että altistuneet tavoitetaan nopeasti. Sen vuoksi Vuoksenniskan koulukeskuksen tartuntatapauksen kohdalla lääkärit päättivät urakoida kontaktoinnit.

Minna Mäkinen

Imatralla koulukaranteenissa olleet henkilöt eivät ole itse tartuntaa saaneet. Arkistokuva Honkaharjun drive in -koronatestipisteeltä.
Imatralla koulukaranteenissa olleet henkilöt eivät ole itse tartuntaa saaneet. Arkistokuva Honkaharjun drive in -koronatestipisteeltä.

Imatralla koulukaranteenit ovat onnistuneet hyvin. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) ylilääkäri Sami Raasakka kertoo, että syksyn aikana Saimaan ammattiopisto Sammossa ja Mansikkalan koulukeskuksessa todetut korona-altistumiset eivät ole johtaneet uusiin tartuntoihin.

– Karanteenit ovat näiden oppilaitosten osalta kärsitty, eikä oireita tai uusia positiivisia koronalöydöksiä ole tullut esiin. Siltä osin kaikki on siis mennyt hyvin.

Raasakan mukaan altistuneiden henkilöiden rajaaminen on yksinkertaista, kun tartunnan saanut henkilö on tiedossa.

– Jäljitämme hänen askelmerkit 48 tuntia taaksepäin. Kun henkilön liikkeet tiedetään, niin saadaan hyvä selvyys siitä, ketkä ovat koronalle altistuneet.

Mitä nopeammin altistuneet tavoitetaan, sitä nopeammin karanteeni voi alkaa. Kun henkilö saa kuulla altistuneensa koronavirukselle, noudattaa hän karanteeniohjeita Raasakan mukaan kuuliaisesti.

– Mikäli altistunut henkilö olisi tartunnan saanut, niin hänen kauttaan altistuneiden määrä jää karanteenissa hyvin vähäiseksi. Käytännössä kyseessä on lähipiiri ja perhe.

Raasakan mukaan onnekasta on, että koronalle altistuneet lapset sairastuvat itse vain hyvin harvoin.

– Suomessa kouluympäristössä altistuneiden lasten määrä on hieman alle 10 000. Heidän joukostaan vain noin prosentti on itse sairastunut, eli lasten saamat tartunnat jäävät vähäisiksi. Sitä on pohdittu, mistä tämä johtuu, mutta syytä ei tiedetä.

Altistuneen nopea tavoittaminen tärkeää

Keskiviikkona Vuoksenniskan koulukeskuksessa todettiin yhdellä henkilöllä koronatartunta. Eksote on määrännyt noin 30 lasta ja 12 aikuista karanteeniin, joka kestää 19. marraskuuta saakka.

Eksotelta on soitettu kaikille altistuneille. Jonkin verran ihmetystä on herättänyt se, miksi soittokierrokseen osallistuivat myös lääkärit.

– Tähän ratkaisuun päädyttiin niin sanotusti työhygieenisistä syistä. Lääkäreillä on usein hoitajia parempi mahdollisuus jäädä työpäivän jälkeen ylitöihin. Altistuneiden nopea tavoittaminen on tärkeää, joten tässä tapauksessa lääkäreiden kanssa päätettiin hoitaa kontaktoinnit urakalla, Raasakka kertoo.

Sillä ei hänen mukaansa ole merkitystä, mikä ammattiryhmä on yhteydessä altistuneisiin.

– Yleensä tehdään niin, että tartunnan saaneelle soittaa lääkäri, jotta saadaan samalla selville altistumisketjut ja tiedetään, missä henkilö on liikkunut. Altistuneille soittaa yleensä hoitaja, joka antaa ohjeet karanteeniin, Raasakka kertoo.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut