Lenni Klemetti avaa kautensa kahden viikon päästä Espanjassa: SM-kisat ajettiin testimielessä varsinaista kautta varten – "MotoGP on urani päätavoite"

Ratamoottoripyöräkaudetkin saadaan pikku hiljaa käyntiin.

Mico Wikström/Lenni Klemetin tiedotus

Lenni Klemetin tavoitteet tulevia vuosia varten ovat korkealla.
Lenni Klemetin tavoitteet tulevia vuosia varten ovat korkealla.

PreMoto3-luokassa ajava imatralainen Lenni Klemetti, 15, avaa kauden kahden viikon päästä Espanjassa Navarran moottoriradalla. Elokuussa hän pääsee ajamaan Formula 1 - ja MotoGP -kilpailuista tutulla Katalonian moottoriradalla.

Katalonian radan profiili on täysin sama kuin formuloissa. Nopeat mutkat haastavat kuljettajaa ja vaativat kovaa keskittymiskykyä. Nuorukaisen isän Teemu Klemetin mukaan vastaavanlaista rataa ei Suomessa ole.

– Radan pitkä oikealle kaartava kolmas mutka on todella haastava. Viimeisestä mutkasta on todella tärkeä saada hyvä ulostulo pääsuoralle, Teemu Klemetti kertoo.

Kyseisen luokan pyörät kulkevat parhaimmillaan pääsuoralla 220 km/h. Alkavalla kaudella kuljettaja aikoo murtautua kärkikahinoihin.

–  Kärkiryhmään haluan päästä Espanjan sarjoissa. MotoGP on urani päätavoite, Suomen osakilpailussa ajaminen olisi myös kova juttu.

Isän ja pojan oli tarkoitus lähteä tänä kesänä Iittiin katsomaan MotoGP -sarjan Suomen osakilpailua, mutta se jouduttiin siirtämään tulevalle vuodelle.

"Kauden piti alkaa jo huhtikuussa Jerezistä"

Kevään aikana myös ratamoottoripyöräsarjojen kilpailukalenteria jouduttiin muokkaamaan. Klemetin sarjaa ajetaan Espanjassa, jossa koronavirus on pyörinyt jo pitkän aikaa.

Isä-Klemetti kertoo, että kauden oli tarkoitus alkaa jo huhtikuussa perinteisellä Jerezissä järjestettävien testien merkeissä. Alkukauden kilpailut peruttiin ja kalenteri jouduttiin rakentamaa uusiksi.

Kausi käsittää tällä hetkellä kuusi viikonloppua, joissa ajetaan kaksi lähtöä. Tällöin kilpailuja kertyy yhteensä kaksitoista.

– Toivotaan, ettei tilanne pahene. Alkukausi oli todella sekavaa aikaa, kun tietoa kilpailujen aikatauluista ei ollut. Riskinä oli myös, ettei kausi edes alkaisi, Teemu Klemetti avaa kevään tapahtumia.

Kilpailupaikoilla on todella tiukat määräykset ja maskipakko on luonnollisesti läsnä. Klemetit ovat vuokranneet Espanjasta omakotitalon, jossa he asuvat keskenään, eivätkä majoitu lainkaan hotellissa, jotta kontaktit jäävät mahdollisimman vähäisiksi.

Uusimmat uutiset