Keidas keskellä Imatran Kurkisuota houkuttelee hiihtäjiä vuodesta toiseen: Ollinmaja on sopivan lähellä ja maastokin mukavaa — ja entäs ne munkit!

Ollinmaja aukesi maanantaina. Ensimmäisenä päivänä majalla poikkesi runsaat parikymmentä hiihtäjää.

ANU PAKARINEN

Vuodesta 1999 saakka yhdessä "hiihdelleet" Anuliina ja Petri Kenttämaa aloittivat maanantaisen hiihtolenkkinsä Savikannan suunnalta.
Vuodesta 1999 saakka yhdessä "hiihdelleet" Anuliina ja Petri Kenttämaa aloittivat maanantaisen hiihtolenkkinsä Savikannan suunnalta.

Imatran Lapinkävijöiden vapaaehtoisvoimin ylläpitämä Ollinmaja avasi ovensa hiihtäjille maanantaina.

Ensimmäinen päivä oli kahviossa emäntävuorossa olleiden Helmi Iipposen ja Elina Ruuskasen mukaan varsin rauhallinen.

Valikoimissa on harvinaisuuksiakin, kuten glueteenittomia munkkeja ja hunajavettä.

Kävijöitä oli runsaat parikymmentä. Tästä tahti kiihtynee, sillä vanhastaan tiedetään, että aurinkoisina, leppoisina talvipäivinä kävijöitä voi olla yli satakin.

— Tieto aukeamisesta ei ole varmaan vielä kaikkia tavoittanut, Iipponen ja Ruuskanen arvelevat.

Sopiva maasto

Iltapäivällä Ollinmajassa piipahtivat muun muassa Petri ja Anuliina Kenttämaa.

Anneli Lankinen kuuluu Ollinmajan vakiokävijöihin. -Ihan mahtava, tosi luistava keli, kehuu hän maanantain olosuhteita.

Anuliina oli ensimmäistä kertaa suksilla tänä talvena, Petri toista kertaa. Jälkimmäinen kertoo hiihdon kuuluvan olennaisesti talven ohjelmaan.

— Hiihdän keskimäärin 2–3 kertaa viikossa.

Anuliina tunnustautuu enemmän sunnuntaihiihtäjäksi, tai vielä osuvammin ”maanantaisellaiseksi”. Vaikkapa jalkapallo on enemmän sydäntä lähellä, liikunnallinen nainen tunnustaa.

Ollinmajalle pariskunta hiihti Anuliinan aloitteesta tämän bongattua ilmoituksen hiihtomajan aukeamisesta.

— Viime talvena kävin täällä ensimmäistä kertaa sitten ala-asteaikojen. Tänne on kiva hiihtää. Matka ei ole liian pitkä eikä liian mäkinen, Anuliina Kenttämaa kertoo.

12-vuotiaat Veikko Meski, Jaakko Lankinen ja Nooa Kärnä hiihtävät "jonkin verran".

Majalle viilettivät myös 12-vuotiaat koulukaverit Veikko Meski, Jaakko Lankinen ja Nooa Kärnä. Mehu ja munkki maistuivat. Paikka on pojanviikareille tuttu hiihtoretkienkin ulkopuolelta, sillä syksyllä he kertoivat peräti yöpyneensä Ollinmajan uudella laavulla.

Laavulla voi paistaa vaikka makkarat. Puut saa talon puolesta, Helmi Iipponen mainostaa.

Lisää huomiota latuihin

Ollinmaja palvelee tammikuun ajan joka päivä kello 10–15, helmikuussa tunnin pidempään.

Elina Ruuskanen ja Helmi Iipponen emännöivät Ollinmajaa maanantaina.

Työtä riittäisi uusille, innokkaille talkoolaisille. Tämän viikon kahvilavuoroihin on nimittäin saatu tekijät, mutta sitten vuorolistassa onkin tyhjempää.

Vaatimuksia ei tarvitse pelätä, Iipponen jatkaa. Riittää kun osaa hymyillä, kaataa mehua ja kahvia ja rahastaa pikkusummia. Ja kivaa on. Kukaan ei tule hiihtomajalle naama rutussa, vaan ihmiset ovat yleensä hyvällä tuulella, hän kertoo.

Pientä moittimista asiakkaat löytävät vain latujen kunnosta. Hiihtäjien kokemus nimittäin on, että latukone ehtii Ollinmajan nurkille jälkijunassa. Maanantainakin maastossa oli käyty vain moottorikelkalla, eikä latukoneella lainkaan.

— Vähintään joka toinen hiihtäjä harmittelee, ettei kaupunki hoida Ollinmajan latuja kunnolla. Tämä on kuitenkin perinteinen, monille rakas paikka, välittää Iipponen asiakaskunnan terveiset.

Hiihtomajan vieraskirja.