Surkea talvi ei pilannut Ruokolahden Freeskin kautta, rinne pysyi auki kovalla työllä ja onnistuneella lumetuksella – Koronavirus vaikutti laskettelurinteen kauden kahteen viimeiseen viikkoon

Lumien lähdettyä rinnettä ryhdytään muokkaamaan kesän alamäkipyöräilykautta varten.

Kaisa Beltran

Laskettelukausi päättyi Freeskissä. Arkistokuva.
Laskettelukausi päättyi Freeskissä. Arkistokuva.

Ruokolahden Freeskin rinnevastaava Tuomas Toiviainen toteaa kuluneen kauden olleen vaihtelevainen ja luonnon kelien puolesta haasteellinen, mutta kuitenkin kokonaisuutena ehjä ja luminen.

– Luonnonolosuhteet huomioon ottaen voimme olla tyytyväisiä kokonaisuuteen. Lumetuksen suhteen onnistui hyvin pitää rinteet auki. Lunta riitti ja sitä on edelleenkin. Kuitenkin kun talvi ei ole talvinen, ei se niin valtavan vilkas ole.

Kävijöitä oli silti mukavasti, joskin töitä tehtiin tavanomaista talvea enemmän.

Etelä-Karjalan hiihtolomaviikolle osui hyvät kelit, ja silloin talvi oli talvisimmillaan.

Korona vaikutti

Koronaviruksen vaikutukset näkyivät rinteiden kahdessa viimeisessä aukioloviikossa. Silloin rinnekahvio pysyi kiinni, ja aktiviteetti painottui ulkotiloihin.

– Teimme voitavamme että tilanne ei pahentuisi.

Aloittelevien laskettelijoiden ja pulkkailijoiden alueita laitetaan uuteen uskoon. — Tuomas Toiviainen

Huoltotyöt alkoivat

Freeskissä alkoivat tällä viikolla huoltotyöt lumisten töiden merkeissä. Sen jälkeen työt jatkuvat välinehuollossa ja kun rinteet ovat sulaneet, lastenmaan uudistamisessa.

– Aloittelevien laskettelijoiden ja pulkkailijoiden alueita laitetaan uuteen uskoon. Sen osalta suunnitelmat ovat kuitenkin kesken. Lisäksi ensi talvelle tulee lumetusteknisiä uudistuksia.

Kesällä alamäkipyräilybaanoja

Lisäksi sulaneita rinteitä aletaan muokata touko-kesäkuussa alkavaa alamäkipyöräilykautta varten. Viime kesänä kokeiluluontoisesti aloitettu nouseva bike park villitys saa jatkoa tänäkin kesänä.

– Aloitamme reittien akentamisen ja teemme eri vaikeusasteisia polkypyörän levyisiä uria ja baanoja.

Lisäksi rinteeseen tehdään tavallisia maastopyöräreittejä.

Suunnitteilla on viime kauden tapaan pienimuotoinen kesäkahvila. Kaikki on kuitenkin vielä kiinni siitä, mihin suuntaan koronapandemia on kevään ja kesän korvalla kehittynyt.

Luetuimmat