Imatran vanhan Prisman kiinteistöön on yksi varma vuokralainen, ja neuvotteluja käydään useiden eri tahojen kanssa — Vuokrauspalvelu Hyypiän palvelut tähtäävät aloittamaan syyskuussa

Joonas Tapaninen

Kiinteistöä on siivottu sisäpuolelta, remontti käynnistyy kattopalkkien tuennalla kahden viikon päästä.
Kiinteistöä on siivottu sisäpuolelta, remontti käynnistyy kattopalkkien tuennalla kahden viikon päästä.

Kaakkois-Suomen liiketilat -osakeyhtiö osti itselleen Etelä-Karjalan osuuskaupalta Imatran vanhan Prisman kiinteistön 15. toukokuuta.

Kaakkois-Suomen liiketilat Oy:n hallituksen puheenjohtajan Toni Hyypiän mukaan tiloihin on yksi varma vuokralainen, jonka nimeä hän ei kuitenkaan vielä voi paljastaa, koska nimet eivät vielä ole papereissa.

— Pieniä neuvotteluja on vielä menossa, että mitä tehdään kiinteistöön heille. Ensimmäisen sopimuksen pitää olla valmiina kuukauden sisään, Hyypiä kertoo.

Yhden varman vuokralaisen lisäksi neuvotteluja käydään neljän muun tahon kanssa.

— Ihan mukavasti on ollut kysyntää. Uskon, että kesälomien jälkeen tulee päätöksiä, hän jatkaa.

Lisäksi Vuokrauspalvelu Hyypiän palveluista kiinteistöön tulee varmuudella autonvuokraus sekä pienvarastot. Yksi kuorma varastoelementtejä on viety jo paikan päälle.

— Jos jotain aikataulua heittäisin, niin syyskuuhun tähdätään alkamaan autonvuokraus sekä pienvarastot.

Joonas Tapaninen

Toni Hyypiä uskoo, että ratkaisuja vuokralaisten kanssa saadaan kesälomien jälkeen.

Remontti alkaa kattopalkkien tuennalla

Kiinteistön ulkoseiniin on maalattu vuosien saatossa runsaasti graffiteja.

Näitä ei ole vielä ulkoseinistä poistettu, koska tulevien vuokralaisten vuoksi ulkoseinien väritystä ja peltejä saatetaan vielä vaihtaa.

Sisällä varsinainen remontti ei ole vielä alkanut, mutta siivousta on jo tehty.

Remontti alkaa kahden viikon päästä kattopalkkien tuennalla, ja jatkuu siitä tulevien vuokralaisten tilojen muokkaamisella.

Tarkkaa tietoa ei vielä ole, miten kiinteistö jaetaan eri osiin.

— Hahmotelmia on käyty jo läpi. Syksyyn mennessä saadaan tietää, miten tuo kiinteistö jaotellaan eri tiloihin, Hyypiä kertoo.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset