Immolan kasarmialueen kehittämishanke on jäissä — Senaatti-kiinteistöjen Jyrki Reinikainen: ”Käytännössä Immola odottaa sitä, että saadaan päättää enemmästä rahankulusta”

Toistaiseksi Rajavartiolaitokselle ei ole mistään luvattu lisärahoitusta kasvaviin kiinteistökuluihin. Kaakkois-Suomen rajavartioston komentaja Ismo Kurki kertoo, että rahoitus tulee valtion budjetista, jos tulee. Ensi vuoden budjetissa rahoitusta ei ole.

Hannu Ojala

Vanhan ruokalan tilalle kaavaillaan liikunta- ja sosiaalitiloja.
Vanhan ruokalan tilalle kaavaillaan liikunta- ja sosiaalitiloja.

Senaatti-kiinteistöt tiedotti kesäkuun lopussa aloittavansa mittavan kehittämishankkeen Immolan kasarmialueella. Kehittämishankkeen oli määrä alkaa syksyn aikana, ja ensimmäisessä vaiheessa rakentaa uudisrakennus väistötiloissa toimivalle Kaakkois-Suomen rajavartiostolle sekä osin Rajavartiolaitoksen esikunnalle.

Koko kehittämishanke on edelleen kuitenkin vain suunnittelutasolla. Esikunnasta tehdään parhaillaan toteutussuunnitelmaa. Senaatti-kiinteistöjen Itä-Suomen aluejohtaja Jyrki Reinikaisen mukaan lopullista vuokrasopimusta ei ole vielä Rajavartioston kanssa tehty.

— Nyt on päätetty vasta suunnittelun viemisestä valmiiksi, jolla voitetaan aikaa. Kevään aikana pitäisi saada päätös, että voidaan aloittaa rakentaminen, hän kertoo esikunnan uudisrakennuksen tilanteesta.

Rajavartiolaitos tarvitsee lisärahoitusta kasvaviin kiinteistökuluihin

Esikunnan toteutussuunnitelman lisäksi kolme hankesuunnitelmaa on hyväksymisvaiheessa. Puretun esikuntarakennuksen sijoille on syntymässä uudisrakennus, johon olisi määrä sijoittaa ruokailu- ja liikuntapalveluita.

Hankesuunnittelu on käynnissä myös vanhasta 30-luvun ruokalasta, johon on tulossa liikunta- ja sosiaalitiloja. Toisesta 30-luvun funkkisrakennuksesta on niin ikään hankesuunnittelu menossa, jonne olisi määrä sijoittaa majoitus- ja museotiloja.

Investointien myötä Immolan kasarmialueen vuokrat nousisivat. Toistaiseksi Rajavartiolaitokselle ei ole mistään luvattu lisärahoitusta kasvaviin kiinteistökuluihin.

Kaakkois-Suomen rajavartioston komentaja Ismo Kurki kertoo, että rahoitus tulee valtion budjetista, jos tulee. Ensi vuoden budjetissa rahoitusta ei ole.

— Seuraavan kehyspäätöksen valtioneuvosto tekee joskus keväällä, jossa sitten rahoitusta on mahdollista saada, hän kertoo.

Toisin sanoen kehittämishanke on tällä hetkellä jäissä.

— Immola odottaa nyt sitä, että me saadaan päättää enemmästä rahankulusta. Kaikki tämän hetken suunnittelut ovat siihen valmistavaa työtä, Jyrki Reinikainen kertoo.

Luetuimmat